JORMA PIIPON KIRJAT

ETUSIVU  KIRJAT  TILAAMINEN  BLOGI  RUNOT  LEHTIARTIKKELIT  GALLERIA  E-MAIL


BLOGI
Kirjat 1 - 4
<Blogikirjoitukset vuodelta 2016>   <Blogikirjoitukset vuodelta 2015>
<Blogikirjoitukset vuodelta 2014>   <Blogikirjoitukset vuodelta 2013>
<Blogikirjoitukset vuodelta 2012>    <Blogikirjoitukset vuodelta 2011>
<Blogikirjoitukset vuodelta 2010>   <Blogikirjoitukset vuodelta 2009>

15.11.2017 Keskustelu opposition vaihtoehtobudjeteista

Keväällä oli nähtävillä taloudessa kasvua pitkästä aikaa – kymmeneen vuoteen. Tosin maailmalla alkaneen kasvun mukaan pääsimme viimeisten joukossa.
     Ja, kävi kuten keväällä ennustin. Oppositio oli jo jakamassa ennakkoon orastavaa kasvua, vaikka tuotanto on vielä huomattavasti pienempää kuin ennen vuoden 2008 talouskriisiä.

Talouskasvumme ehti kuin ehtikin vielä muiden mukaan. Hyvä niin! Mutta, talouskasvua ei yksin tee tuotteiden kysyntä maailmanmarkkinoilla. Siihen tarvitaan tuotteiden valmistusta ja ennen kaikkea niiden määrän, laadun ja valikoiman lisäämistä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti viennin ja sitä kautta vientitulojen lisäämistä.
     Tämä kaikki tehdään yrityksissä, jos ja kun yritykset näkevät toimintaedellytystensä tulevaisuudessa olevan mahdollista tuotannon lisäämiselle. Silloin yritysten katseet kääntyvät hallituksen talouspolitiikkaan. Mitä se aikoo tehdä ja on tehnyt?

Oppositio vähättelee hallituksen tekemää Kiky-sopimusta, jossa palautettiin maamme kilpailukyky pahimpien kilpailijamaiden mm. Saksan ja Ruotsin tasolle. Näille olimme noin kymmenen prosenttia miinuksella. Vasemmisto haluaisi purkaa koko Kikyn, vaikka sen vaikutukaet eivät ole vielä päässeet vaikuttamaan täydellä mitalla.
     Yritysten johtajat ja niiden hallitukset kiinnittävät ensisijaisesti huomiota kunkin maan luomiin edellytyksiin tuotannolle yleensä ja ennen kaikkea sen lisäämiseksi. Toki logistisilla ym. asioilla on merkitystä. Toimitusjohtajien tulee siis olla ensisijaisesti visionäärejä, jotka katsovat koko aika tulevaisuuteen. Siihen, mitä, missä ja milloin on kannattavaa investoida ja näin luoda lisää tuotantoa ja lisäarvoa tuotteille?

Kieltämättä nyt näyttää siltä, että yritykset ovat nähneet toimintaedellytyksensä maassamme sellaisiksi, että ennätykselliset investoinnit ovat lähteneet liikkeelle. Jopa kahden suuren saksalaisen yrityksen ennen näkemättömän suuret tuotannon lisäykset ovat nähneet päivänvalon. Tähän vielä kotimaisen metsäteollisuuden suurinvestoinnit ja it- alojen menestymiset maailmalla.

Syksyn myönteinen asia on myös se, että ammattiyhdistysliikkeet ovat tajunneet taloustilanteen olevan vielä vaiheessa, että maltilliset tuloratkaisut vientisektorilla on hyväksytty kautta linjan. Tämä on merkki siitä, että tuotantolaitoksissa ymmärretään lopultakin se, että samassa veneessä ollaan.

Sitä samaa ei ollut nähtävillä Eduskunnassa, joka vastaa maamme taloudesta ja meidän kaikkien hyvinvoinnista. Opposition (SDP, Vasemmiso ja Vihreät) vaihtoehtobudjeteissa jaettiin jokaiselle jotakin. Jaettiin ennakkoon sellaista, jota ei olla hankittu ja ei ole vielä olemassa. Oppositiopuolueilla ja erityisesti SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteellä näyttäisi olevan jo jonkinlainen "hätä" siitä, että eihän talouden nykyisellä hallituspohjalla ja ohjelmalla pitänyt lähteä nousuun. Talouskasvun suurin uhka näyttäisi jäävän oppositioon. Toivotaan, että nykysessä muodossa siellä vielä pysyisi, ainakin seuraaviin vaaleihin saakka.

Julkiselta sektorilta kuulostaa, että niille ei riitä vientisektorien tekemät palkkasopimukset. Haluavat enemmän ja irrottautua Kikystä kokonaan. Toivottavasti eivät aja hallitusta ja maata samaan kuin kymmenen vuotta sitten.
     Lopuvuodella 2007 Tehy painosti hallitusta lakon uhalla sopimuskaudelle 2008 - 2012 noin 20 prosentin palkkojen korotuksiin. Ja, muut julkisen puolen alat tulivat perässä. Samaan aikaan maa ajautui ennen näkemättömään lamaan. Vienti sakkasi 30 prosenttia, valtion ja kuntien velat räjähtivät ja kuntia joutui suoritustilaan. Jouduttiin pakkolomautuksiin ym. säästöihin. Tästä shokista ei olla kaikissa kunnissa toivuttu vieläkään.

16.04.2017 Ajatuksia pitkäperjantaista

Toissa päivänä oli pitkäperjantai. Ja, nyt elämme jo "tyhjän haudan päivää, ensimmäistä pääsiäispäivää. Pitkäperjantain paras anti oli Nojatuolikirkossa tehty piispa Eero Huovisen haastattelu yhdistettynä hartauteen. Siinä käytiin jae jakeelta läpi Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema.
Tuli esiin seikkoja, joita ei ole osannut ajatella
, mutta joilla on merkittävä osa tapahtumien kulussa. Tämä oli aamupäivällä normaalin jumalanpalveluksen aikaan.

Iltapäivällä lähdin lenkille ja kävin mielessäni vielä läpi mitä piispa kertoi. Ei näitä asioita yleensä lenkillä tule ajateltua. Mutta, nyt toivat tunteen, että merkittävästä päivästä kuitenkin on kyse. Voisiko määritellä, että juhlaa arjen keskellä.
     Matka jatkui ja vastaan tuli muitakin liikkeellä olevia. Aha, ensimmäisellä oli kädessä kaupan muovikassi. Mitähän kaveri on viemässä, ehkä tuliaisiksi jollekin?
     Tuli vastaan toinen, toisen kaupan muovikassi kädessä. No, johan nyt on markkinat. Eikö olekaan pitkäperjantai, kun samanlainen myös kolmannella kädessä?
     Lähestyin lähiön keskustaa ja kauppaliikkeitä. Ei voi olla totta! Kaikki auki ja parkkipaikalla autoja kuin muinakin päivinä.
     Yksi poikkeus! Kiinalaisen ravintolan ovessa oli kyltti, että "olemme kiinni pitkäperjantaina ja avaamme jälleen huomenna".

Hmm! Tähänkö olemme tulleet? Vain kiinalaiset kunnioittavat kristityn Suomen suomalaista perinnettä, viettää kristikunnan toisen suuren päivän tapahtumia.

Kaksi edellistä pääsiäistä menivät Sveitsin Alpeilla. Katolisessa maassa pitkäperjantaina olivat kaupat kiinni, lukuun ottamatta hiihtokeskuksen ravintoloita. Siellä on muuten tapana laittaa juhlavaatteet päälle sununtain jualanpalvelukseen tai messuun.

Nyt voi joku ajatella, että mitä se siinä saivartelee ja moralisoi? No, ei ole tarkoitus tehdä kumpaakaan. Ehkä herätellä ajattelemaan, että olisiko sittenkin ihan jo jaksamisen kannalta hyvä olla välillä päivä, joka erottuu arjesta ja sen rutiineista? Toisaalta säilyttää edellisten sukupolvien perinteitä ja pyhäksi kokemia asioista.

Olen kasvanut kolmen sukupolven taloudessa maalla. Saman katon alla on elänyt jo 1800 luvun lopulla syntyneet isovanhemmat. Mummo varsinkin "luki lakia" meille jälkikasvulle. Hän piti joulupäivää ja pitkäperjantaita niin suurena juhlana, että ei saanut edes naapuriin mennä. Toinen asia olivat sunnuntaiset radiosta kuuluvat "kirkonmenot", joita ennen ei sitten lähdetty minnekään.

Mitä “hyötyä” ja vaikutusta tästä holhoamisesta on ollut myöhemmin?

Hyödystä en osaa kertoa. Vaikutuksena kuitenkin voi mainita sen, että vielä nyt aikuisena haluaa pitää sunnuntait sunnuntaina, puhumattakaan pääsiäisestä ja joulusta. Joten, joka sunnuntai avaan ja kuuuntelen radiota kymmenestä alkaen, joko paikallis- tai valtakunnallista kanavaa. Silloin "tietää", että nyt ei ole arkipäivä.


25.03.2017 Suhteellinen vaalitapa


Pari vuotta sitten käsittelin facebook-seinälläni masennuksesta toipumista. Aiemmin olen tehnyt aiheesta kirjan, "Valoa ja varjoja, masennuksesta valoon päin".Yllättäväksi ja estäväksi tekijäksi terapiasta ja lääkehoidosta huolimatta toipumiselle saattaa muodostua se, että toipilas vertaa itseään toisiin, kauniinpiin, rohkeimpiin ja rikkaimpiin. Masentunut kun ei ole kaunis, rohkea, eikä rikas, ainakaan omasta mielestä.
 
Kiinnitin huomiota, että “vertaa itseään toisiin”. Näin me vaan toimimme, olimme masentuneita tai terveitä. Tosin, kenelläkään en ole vielä “terveen papereita” nähnyt. Vertaaminen näyttelee elämässämme muutoinkin merkittävää osaa. Esimerkiksi, minkä suuruista palkkaa kukin saa. Sen absoluuttinen suuruus tai pienuus ei ole niin tärkeä kuin se, että se on suurempi kuin kaverilla. Samoin autolla ei ole merkitystä onko se juuri sopiva omiin tarpeisiin. Pääasia, että se on parempi kuin naapurilla. No, ehkä vähän liioittelin, mutta periaatteessa.
 
Vertaamisessa on aina kyse suhteellisuudesta kahden tai useamman absoluuttisen suureen, asian tai arvon kesken. Meillä on myös suhteellinen tapa valita päättäjät valtion ja kuntien luottamustehtäviin. Sen takia tapaa sanotaan suhteelliseksi vaalitavaksi.
 
Tästä tuli mieleen, että onko se lopulta kaikkein demokraattisin ja oikeudenmukaisin tapa? Toisaalta se sitä on.
 
Merkittävää osaa suhteellisessa vaalitavassa näyttelevät yhden tai useamman puolueen perustamat vaaliliitot. Meillä kullakin on se oma ehdokas, jolle sen yhden ja ainoan äänen annamme. Mutta, samalla annamme äänemme myös sille vaaliliitolle, jonka listoilla ehdokkaamme on. Vaaliliittojen saamia ääniä verrataan (suhteutetaan) keskenään, jolloin ehdokkaitten saamat paikkamäärät määräytyvät vaaliliittojen saamien äänien suhteessa. Millä vaaliliitolla on eniten ääniä, sille tulee eniten valittuja päättäjiä. No, kuulostaa oikeudenmukaiselta.
 
Mutta, otetaanpa teoreettinen tilanne, joka saattaa tulla ja on tullut monta kertaa. Jossakin vaaliliitossa saattaa olla, ja usein on, ns. äänikuningas tai kuningatar tai useampikin, jotka nostavat vaaliliiton äänimäärän niin suureksi, että siinä siivellä saattaa kaveri tai pari päästä varsin vaatimattomalla henkilökohtaisella äänimäärällä läpi. Toisin sanoen, kovin moni äänestäjä ei ole ollut sitä mieltä, että hän tai he olisivat olleet niitä parhaita asioitamme hoitamaan. Mutta, kun vaaliliiton valinta oli kohdallaan, niin ei tarvinnut olla suosituimmasta päästä ja saada kuitenkin valtuudet yhteisten asioiden hoitoon.
 
Vastaavasti jossakin toisessa vaaliliitossa ei ole suuren äänimäärän saanutta tai saaneita ja äänet jakautuvat tasaisesti. Mutta, siellä saattaa olla joku tai useampi, joiden henkilökohtainen äänimäärä saattaa ylittää kymmeniä prosentteja suuremman vaaliliiton pienillä äänillä läpi menneen. Toisin sanoen, useampi äänestäjä on ollut sitä mieltä, että hän tai he olisivat olleet parempia hoitamaan asioitamme. Mutta, kun vaaliliiton valinta ei ollut kohdallaan, niin valtuuksia yhteisten asioiden hoitoon ei tullut.
 
Suhteellinen vaalitapa suosii siis puolueita ja puoluepolitiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puolueet viime kädessä määräävät päätöksenteon. Puolueet koostuvat yksittäisistä poliitikoista. Mutta, yksittäisen poliitikon kädet ovat sidotut yhdessä hyväksyttyyn puolueohjelmaan ja jopa puoluekuriin.
 
Kuka sitten puolueissa tahdin määrää? Jokaisessa yhteisössä, järjestössä ja varsinkin puolueessa on ns. eliitti, joka ne päätökset tekee. Hyvä, että tekee ja ovat edelläkävijöitä. Mutta, tehdäänkö päätökset tästä johtuen kuitenkin liian pienen ryhmän kesken? Tähän ryhmään myös paikkakunnan liike- ja talouselämällä on tullut vakiintuvaksi tavaksi luoda suhteita. Käytännössä heistä tulee "päättäjiä" myös edellä mainittujen edustajistoon tai hallituksiin. Hyväveli verkosto on siunausta vaille valmis!
 
Kuntalaisena ja äänestäjänä näin vaalien alla tuli mieleen, että johtaako antamani ääni lopulta siihen demokraattisimpaan päätöksentekoon?
 
En tiedä? Ehkä! Tai, mistäpä tuon tietää?

26.02.2017 Länsimaisen kristinuskon uhkat


Italialaisen arkkipiispa Carlo Liberatin mukaan Italiasta ja Euroopasta on tulossa islamilainen. Artikkelissaan hän mm kirjoiottaa, että "kymmenessä vuodessa olemme kaikki muslimeja oman tyhmyytemme vuoksi. Italia ja Eurooppa elävät pakanoiden ja ateistien tavoin. Kaikki tämä moraalinen ja uskonnollinen rappio suosii islamia. Mitä järkeä siinä on, että ruokimme maahanmuuttajia, eivätkä he edes kiitä, vaan heittävät ruoan pois ... "
 
Tässä uutisessa, jos tämä nyt uutinen enää on, kiinnitin huomiota kristinuskon merkitykseen lähihistoriassa.
 
Väitän, että koko läntisen maailman hyvinvoinnin, ihmisten vapauden ja elintason yhteinen tekijä löytyy kristinuskosta. Tuo kaksi vuosituhatta sitten liikkeelle lähtenyt “aate” on kestänyt vielä tähän päivään saakka. Euroopan kohdalla tilanne vaikuttaa huolestuttavalta, vaikka kolmansissa maissa ja Afrikassa kristinusko valtaa yhä enemmän kuulijoita ja lisääntyy.
 
Aikanaan kristinuskon suurin uhka tuli kommunismista. Mutta, “onneksi” rautaesirippu piti aatteensa tiukasti omalla puolella ja ei päässyt tekemään tuhojaan lännessä. Koti-Suomessa kommunismi ei ollut yhtä totaalista, taistolaisia lukuun ottamatta, kun Neuvostoliitossa. Meillä saattoi olla kristittyjä kommunisteja, jotka kastettiin, kävivät rippikoulun ja vihittiin kirkoissa. Lisäksi heitä toimi yrittäjinä ja jopa pappeina. Oltiinko täällä sitten “lumekommunisteja” itänaapurin mieliksi? Toisaalta Neuvostoliitto ei pitänyt Suomen kommunisteja edes kelvollisina neuvottelukumppaneina. Kekkosen kanssa he halusivat olla tekemisissä.
 
Kommunismin ja ateismin kokeilukentäksi tuli siis hirviövaltio Neuvostoliitto, jonka taival päättyi kirjaimellisesti konkurssiin. Myös satelliittikanavien tuoma tieto kansalle “toisenlaisesta” vaihtoehdosta oli omiaan tuon kokeilun lopettamaan.
 
Natsiaatteen kokeilu lähti liikkeelle keskeltä Eurooppaa Saksasta. Saksa, joka oli ollut vuosisatoja sivistyksen, kulttuurin, tieteen ja taiteen edelläkävijä. Jostakin pienestä tuhon tielle ajauduttiin. Kansa ei ymmärtänyt, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Maa pommitettiin raunioiksi ja jaettiin kahtia. Itäpuolella siirryttiin kurjuudesta toiseen eli kommunismiin, jota kesti vielä viisi vuosikymmentä.
 
Nyt “on vuorossa islam” jonka aikomus on näköjään valloittaa ensin Eurooppa ja sitten muut. Amerikkalaiset tosin päättivät vähän aikaa sitten, että “ei kiitos”, tähän invaasioyritykseen tuli nyt loppu. Mutta, miten on meidän eurooppalaisten ja suomalaisten kanssa?
 
Neuvostoliiton romahdettua, myös meidän siihen vielä uskovilta kotikommunisteilta meni pohja pois. Jotakin “uutta” tulisi löytää tilalle, joka toimisi kättä pidempänä kristinuskoa vastaan. Ja löytyihän se, kun kissojen ja koirien kanssa haettiin. Löytyi liike, jolla “maailma pelastuu”. Vihreä-aate, siinä se! Mukaan lähtivät innolla tyhjän päälle jääneet taistolaiset ja kommunistit, jolle perustettu Vasemmistoliitto ei vastannut odotuksia SDP:n varjopuolueena. Lisäksi vihreys sokaisi mukaan muitakin, joille ei se oma paikka muuttuneessa tilanteessa ollut vielä löytynyt.
 
Tästä sekamelskasta syntyi tänään yleisesti vaikuttava “punavihreä-aate”. Noille “molemmille väreille” on ominaista, että vastustavat järkevää taloudellista toimintaa ja yrittäjyyttä. Yrittäjät kun ovat vieläkin kansaa kurittavia kapitalisteja. Vihreään ajatteluun kuuluu, että mitään luonnonvaroja ei saisi käyttää hyväksi. Mitähän täällä hengessä pysymiseksi saisi sitten käyttää. Mannaa ei enää jaeta taivaalta. Pakolaisten määrän punavihreät haluaisivat kymmenkertaistaa, eli asuttaa tämä maa muslimeilla. Tiedot Euroopasta kaikuvat kuuroille “punaisille korville!.
 
Aloitin kristinuskon puolustamisella ja sitten sen uhkilla. Onneksi maailmanlaajuiset uhkat ovat ajan saatossa kuitenkin väistyneet. Tällä hetkellä kristinuskon suurimpana uhkana on yhä enemmän jalansijaa saava edellä mainittu ateistinen punavihreys. Sen eräänä päämääränä näyttää olevan kristillisen perinteen ja moraalin alasajo. Perinteen perhekäsityksestä, sukupuolesta ja yleensä kristillisistä arvoista. Lähestytään jo koko kansakuntaa koskevaan identiteettiin, eli siihen, millä ja miltä perustalla kansamme ottaa tulevaisuuden haasteet vastaan? Kansa, ilman näkyvää kristillistä identiteettiä ei ole länsimainen sivistysvaltio, joka voi suojautua eri sunnilta tulevilta aatteita. Näkyvin ja jo meilläkin tätä päivää ovat “punavihreästä” voimansa ammentavat anarkistiset liikkeet.

Miten on kansankirkomme laita? Onko se kristinuskon uhka vai mahdollisuus? Voisi kait todeta, että kirkon kannalta eletään kriittisiä aikoja. Punavihreys on ottanut paikkansa myös kirkon ylimässä päättävässä elimessä Kirkolliskokouksessa. Siellä tavoitteena näyttäisi olevan kirkon perusteelinen liberalisointi, jossa Jumalan sana Raamattu on heitetty kirjaimellisti sivuun. Nyt siis ensimmäisiä kertoja koko kirkkohistorian aikana Raamatun sana ei enää päde. Tätä tosin ruokkii tänään myös kirkon ylin johto. Mutta, aika sen näyttää, mitä tuleman pitää. Osa porukasta on jo luovuttanut, mikä on surullista ja ikävää.
 
Tavisodan alla presidentti Kyösti Kallio määräsi kaikki rukoilemaan maamme puolesta. Hän ei kehottanut, vaan määräsi, kun tilanne oli niin vakava. Ja, kansa tunnetusti rukoili! Saadaanko me vielä tällaisia päättäjiä, jota esimerkkiä näyttämällä osoittavat meille sen tien, jolla pienen kansan ja tulevien sukupolvien tulisi kulkea ja samalla hakea siunaus maallemme.

<<  SIVUN ALKUUN