30.12.09 Onnellista uutta vuotta 2010
Maailman
johtajat olivat koolla ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa, jonka suunnitelmat
pettivät täysin. Johtajien piti kokoontua juhlakuvaan ja allekirjoittaa
julistus, jossa linjataan selkeä polku globaalin ilmastokriisin ratkaisemiksi.
Kuvaus peruttiin ja aikataulun mukaisen päättymisen hetkellä kaikki oli
levällään. Ristiriitoja oli paljon, niistä suurimmat Yhdysvaltain ja Kiinan
välillä. Kumpikin halusi toisiltaan enemmän tekoja ja sitoumuksia.
Suurin erimielisyys sopimuksen aikaansaamiseksi
oli ja on teollisuus- ja kehitysmaiden välillä. Kehitysmaat haluaisivat ensin
saman elintason ja teollisuusmaiden kanssa. Siihen tarvitaan energiaa, joka
esimerkiksi Kiinassa tuotetaan pääasiassa hiilellä ja sen käytön rajoitusta
haluta ketään valvomaan.
Toisaalta kehitysmaiden tavoitteet ymmärtää.
Mikä oikeus meillä on parempaan elintasoon? Kaiken taustalla on meidän kaikkien
loputon ahneus. Väliäkö, vaikka osa maailmaa hukkuu ilmaston lämpenemisen
takia, kun vain meillä on millä mällätä.
”…Heillä
oli varsin samantapaisia harhoja kuin miellä terveillä, jotka nimitimme
itseämme henkilökunnaksi … Potilaat pysyivät meistä poiketen näyttämään
tunteitaan … he nauroivat paljon, toisilleen, meille ja itselleen … He
halailivat ja hyväilivät toisiaan, kampasivat toistensa hiuksia, tappelivat
niin että veri lensi, lohduttivat ja laastaroivat toisiaan, rakastuivat,
kaipasivat pois ja vihasivat itseään ja toisiaan ...
... Yksi suurista lääkeyhtiöistä kutsui minut ja
ylihoitajattaren kiireelliseen neuvotteluun. Heitä hermostutti se että
sairaalan rauhoittavien lääkkeiden käyttö oli ”vähentynyt huolestuttavalla
tavalla”. Se on ollut meidän tarkoituksemme, vastasimme ...
... koulujen joukkosurmista syytetään
mielenterveyspalveluja …, johtuu avuttomasta tarpeestamme löytää syntipukit …
Rehellisintä olisi jos katsoisimme itseämme peilistä ja kysyisimme: Millä
tavoin minä olen osasyyllinen?..."
Edellä muutama ote eräältä ystävältä joululahjaksi saamastani
Claes Anderssonin kirjasta "Jokainen sydämeni lyöni". YLE:n
kirja-aamussa se nostettiin yhdeksi vuoden kirjoista ja olisin hankkinut sen
muutoinkin. Aloin lukea jouluaamuna ja luin sen loppuun yhtä soittoa. Onneksi
en aloittanut aattoiltana. Olisi mennyt jouluyö – ei tosin turhaan. Suosittelen
kirjaa lämpimästi. Ehkä lukemisen jälkeen saattaisi valjeta jotakin lisää
siitä, mitä ihmisenä oleminen ja ihmisyys käytännössä muun muassa tarkoittavat.
20.12.09 Hyvää Joulua!
Hyvää ja rauhallista Joulun aikaa ja kiitos kaikista palautteista, joita olette antaneet. Kirjoittajaa motivoi
ja kannustaa lähinnä kaksi asiaa. Toinen on oma kiinnostus siihen,
mistä kirjoittaa ja toinen miten on onnistunut kertomaan siitä, mistä
on kirjoittanut. Tästä ei voi tietää muuten kuin lukijoilta saatavana
palautteena ja sen takia olen kiitollinen edelleen niistä.
Joulua pidetään perheiden juhlana. Sitä se kieltämättä
onkin. Omaan perheeseeni on kuulunut viimeisen kymmenen vuoden aikana tasan
yksi jäsen. Useat kyselevät vähän huolestuneena ennen joulua, että mihin menet
viettämään joulua? Et kai meinaa olla yksin kotona. Vastaan, että kotona olen
tottunut yleensä olemaan, niin miksi en jouluna. Meitä yksineläjien talouksia
on toista miljoonaa, joista suurin osa viettää joulun yksin. Yksinäisen joulu
on ainakin rauhallinen.
Joululahjoja en ole ostanut ja kortteja lähettänyt enää
vuosikausiin, enkä tee poikkeusta tänä jouluna. Pikku Matildaa täytyy muistaa,
kun tulee käymään Suomessa kevättalvella. Kaikilla muilla on kaikkea mitä
tarvitsevat, joten annan lahjan niille, joilla ei ole
varaa jouluruokaan. Tämä on mahdollista Ylen "Hyvä joulumieli"
keräyksen välityksellä. Antaessaan saa, olkoonpa se mitä tahansa.
Usein se on kaikkea muuta kuin aineellista.
Joulupukista vielä! Joskus 80-luvulla lapseni olivat
pieniä ja uskoivat luonnolisesti Joulupukkiin. Itsekin halusin uskoa, mutta
aloin kuitenkin epäillä. Niinpä tein laskelman, että miten on mahdollista
vierailla yhden illan aikana noin 600 000 lapsiperheessä vaikkapa kuuden tunnin
aikana. Aikaa yhdelle perheelle jäi noin neljä sadasosa sekuntia,
vaikka siirtyisi paikasta toiseen valon nopeudella (300 000 km/s). Se on
niin lyhyt aika, ettei silmä ehdi nähdä mitään. Joten uskoni Joulupukkiin
meni sen tien. Toisaalta, jos noin lyhyt vierailu on mahdollista, niin tiedä
vaikka olisi käynyt kotonani vieläkin huomaamatta. Lahjoja ei kuitenkaan ole
jättänyt. Lahjoja tuodaan yleensä kilteille, joten tästä kait tulisi
ottaa jotakin opiksi. Kirjoittajaa kun ei aina pidetä kilttinä.
20.12.09 Merry Christmas from
Finland!
Merry and a
peaceful Chistmas time and thanks for all the feedback from, which you have given. Author motivates and
encourages the two main things. The second is a personal interest in it, which
to write and second how has managed to tell what it written. It does not
know other than by feedback from readers and that is why I am still grateful to
them.
Christmas is the family feast. It is undeniably true. Own
family has been one of the last ten years exactly one member. Many of the algae
in a bit before Christmas, with concern that where you are going to celebrate
Christmas? I guess you do not to be alone at home. Against that in general, I
am used to be at home, why should I do at Christmas. We are the single person
households is one million, most of whom spend Christmas alone. Christmas is a
lonely at least in quiet.
I have not bought Christmas presents and cards sent to a
great many years, and I am no exception this Christmas. Little Matilda must remember,
when it comes to visit
Santa Claus yet! Sometimes the 80's my kids were small and
believed in Santa Claus. I wanted to believe in myself, but I began to doubt. So
I made a calculation that, how is it possible to visit one evening, some 600
000 children in the family say the six-hour period. Time for one's family was
about four hundredths seconds, although the shift from place to place the speed
of light (
16.12.09 Sähköisistä palveluista ja "virsistä
viis"
Keväällä tehdessäni näitä web-sivuja
selailin tavallista enemmän nettissä. Kiinnitin silloin
huomiota sivujen hajanaisuuteen – varsinkin kuntien ja valtion
palveluissa. Varsinaista seikkailua on asioiden hoito verkossa, jota voisi
verrata luukulta luukulle juoksemiseen. Tästä kirjoitin kesäkuussa omana
kommenttina Kalevaan, "E-palvelujen ongelmana
hajanaisuus"
Nyt asiaan ja siihen liittyvään ongelmaan on
kiinnittänyt huomiota Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), joka julkaisi
rapolttinsa 25.11.09:
"... Ilman saumattomasti toimivia
digitaalisia palveluja emme selviä ikääntymisen, talouskriisin ja kiihtyvän
globalisaation haasteista. Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen
kärjestä keskeisillä mittareilla mitattuna. Eri vertailuissa Suomi sijoittuu
systemaattisesti esimerkiksi Ruotsia ja Tanskaa heikommin. Suomessa on
osaamista ja valmiita suunnitelmia sekä ratkaisuja. Nyt tarvitaan vain
päätöksiä ja niiden toimeenpanoa. Toimenpidesuositukset korostavat
Valtiovarainministeriön keskeistä asemaa tietoyhteiskunnan korjausliikkeessä.
VM vastaa hallinnon kehittämisestä. Siksi sen on varmistettava, että julkisen
sektorin tietojärjestelmät saadaan toimimaan saumattomasti yhdessä. Tärkeää on
nopeasti ottaa käyttöön koko julkisen sektorin yhteinen
tietojärjestelmäarkkitehtuuri ja jaetut perusrekisterit. Jo olemassa olevien
digitaalisten palvelujen, kuten sähköisen laskutuksen käyttöönottoa pitää
vauhdittaa. Julkisen sektorin pitäisi myös vapauttaa mittavat tietovarantonsa
ja mahdollistaa niiden hyödyntäminen uutta arvoa luovaan yksityiseen
toimintaan. Julkiset palvelut pitää tuoda kansalaisten saataville verkkoon
sähköisten asiointitilien kautta ..."
Syksyn aikana televisiossa on ollut "Virsistä
viis" ohjelmasarja, jossa on voinut kuulla virsiä erilaisilla sovituksilla
ja niitä ovat tulkinneet tunnetut artistit. Katsojat ovat voineet äänestää
suosikkivirsiään ja viimeisessä osiossa voitiin kuulla kolme äänestyksessä
eniten saanutta, jotka olivat; "Maa on niin kaunis (virsi 30), Oi Herra
luoksein jää jo ilta on (virsi 555) ja voittajaksi tuli "Päivä vain ja
hetki kerallansa (Virsi 338).
Voittanut on
alkuperältään ruotsalaisten Lina Sandellin v.1865 sanoittama ja Oscar Ahnfeltin
v.1872 säveltämä, "Blott en dag". Suomenkielisen
sanoituksen ovat tehneet Anna-Maija Raittila v.1977 ja Niilo Rauhala
v.1986, jolloin se tuli virsikirjaan. Alkuperäisellä tekstillä sen voi kuulla
Carola Häggkvistin tulkitsemana You Tube- videolla.
10.12.09 Kansallisomaisuus, joulujuhla ja
"kappelikonsertti"
Kohta parikymmentä vuotta sitten Holkerin
hallitus aloitti niin sanotun hallitun rakennemuutoksen, mikä johti hallitun
sijasta hallitsemattomaan kansalliseen lamaan ja konkurssiaaltoon. Hintaa
muutoskokeilulle tuli noin viisikymmentä miljardia markkaa. Kansallisomaisuuden myynti
aloitettiin myös noihin aikoihin, mitä ovat jatkaneet Ahon, Lipposen ja
Vanhasen hallitukset näihin päiviin saakka.
Nyt muun muassa pääministeri Vanhanen on herännyt
kyselemään, että olikohan tuo järkevää. Sitä olisi voitu miettiä jo aikaisemmin.
Huoltovarmuus ja kansallinen turvallisuus on noussut puheenaiheeksi muuallakin
kuin Suomessa. Mutta, mistä velkaantuvalla valtiolta olisi
varaa lunastaa esimerkiksi televerkkoja, kun niiden arvo on noussut
jo "vaatimattomaan" 30 miljardiin ja eivätkä ole edes
myynnissä? Kirjoitin Kalevaan aiheesta lokakuussa 2009, "Myydäänkö "Finland
Oy" kokonaan?"
Viime lauantaina Kaukovainin kappelissa oli
yhteiskristillinen perinteinen joulujuhla, jonne ehdin vähän myöhässä.
Perinteisellä tarkoitan sellaista, kuin oli ennen kouluissä. Siitä
käytettiin myös nimitystä kuusijuhla. Perinteiseen kuuluvat myös tiernapojat,
joihin kiinnitin huomiota tällä kerralla.
Joskus kauan sitten olin Herodeksen tamineissa kotikylän
koulun joulujuhlissa muistaakseni kolmena jouluna. Palautui elävästi
mieleen nuo ajat. Kävimme myös esiintymässä eri pikkujouluissa. Ennen
esitysta olimme köyhiä laulajapoikia ja esityksen jälkeen emme enää niin
köyhiä. Lakki kiertämään ja mukavat joulurahat saimme noilla keikoilla. Harmi
vain, että se oli pätkätyötä ja sitä se taitaa olla vielä tänäkin päivänä.
Sieltä ehätin vielä Pyhän Luukkaan kappeliin Jipun
konserttiin. Tyttäreni oli käymässä täällä ja oli tyttökavereiden kanssa myös
lähdössä. Sanoin, että kannattaa lähteä tuntia aikaisemmin, jos haluaa istua.
Puoli tuntia ennen alkamista istumapaikat olivat täynnä ja konsertin alkaessa
täyttyi myös eteinen. Osasin varautua, kun kevättalvella juttelin Jipun isän,
oopperalaulaja Jorma Elorinteen kanssa. Kertoi, että kirkot ovat
täynnä konserteissa. Sanoin, että olisi kiva saada myös Oulussa joku
kirkko täyteen. Kirkko tai oikeammin kappeli saatiin täyteen, jossa Jippu
esitti muun muassa laulunsa "Enkelten kaupunki". Nuo samat
tyttökaverit esittivät tämän laulun tyttäreni häissä kesällä 2008. Sen voi
kuunnella You Tube- videolta.
Sunnuntaina oli itsenäisyyspäivä, jota vietettiin
perinteiseen tapaan. Perinteistä "Tuntematonta sotilasta" en ole
jaksanut enää innostua katsomaan, kun vuorosanat ovat jo tulleet tutuksi.
Linnanjuhlien kuningattaren iltapäivälehdet ovat saaneet jo valittua ja myös
pahimmat tyylomokat. Tyyleistä puheen ollen. Jos kilpailu kaula-aukkojen
suuruudesta jatkuu nykyiseen malliin, nahdään vuoden päästä daameja rinnat
paljaina.
Joulu lähestyy ja kiireiden keskellä olisi
hyvä pysähtyä välillä – vaikka kuuntelemaan runoja. Tähän on
mahdollisuus maanantaina 14.12.09 klo18.00 Kastellin kirkossa, jossa on nyt
toisen kerran runotapahtuma, "Vedä taas
Jouluhenkeä"
04.12.09 Evoluutio vai luominen?
Tiistaina 24.11.09 Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa
oli keskustelutilaisuus "Evoluutio ja usko tänään". Samana päivänä
tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Charles Darwin julkaisi teoksensa
"Lajien synty".
Keskustelemaan oli kutsuttu geenitutkija, professori Seppo
Vainio, tiedeviestinnän tutkija, professori Erkki Karvonen, evoluutiobiologi,
tutkija Jonna Kulmuni, ja kirkkoherra Juhani Lavanko Oulusta. Paneeliin
osallistui myös helsinkiläinen Vartija-lehden päätoimittaja, dosentti Leo
Näreaho. Keskustelua veti hiippakuntadekaani Niilo Pesonen Oulun hiippakunnan
tuomiokapitulista.
Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian
luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa.
Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän synnystä,
evoluutioteoria totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien
kehittymisestä.
Niilo Pesosen mukaan keskustelulle oli tilausta,
jonka mukaan "julkista keskustelua käyvät usein tiukasti vain luomisoppiin
tai tieteeseen uskovat. Halusimme kysyä onko olemassa tämän lisäksi muita
vaihtoehtoja? Kristillisen uskon kannalta olennaista on usko luomiseen. Sen
sijaan siitä, miten tai missä ajassa kaikki tapahtui, voidaan ajatella kirkon
sisällä monella tavalla”.
”Jo 1800 ja 1900-lukujen
taitteessa käytiin vilkasta keskustelua Raamatun ja luonnontieteen suhteesta.
Aina uudestaan nämä kysymykset kuitenkin nousevat pinnalle. Ehkä jokaisen
sukupolven täytyy miettiä nämä kysymykset uudelleen”, pohti
puolestaan Juhani Lavanko.
Olipa miten oli, maailmankaikkeus ei voi olla
pelkästään sattumien synnyttämä ja että jotain voisi kehittyä tyhjästä ja
ilman suunnittelijaa. Jokaisessa kaupasta ostamassamme tuotteen takana on
valtavasti suunnittu- ja kehittämistyötä. Näistä käytiin keskustelua Kalevan
mielipidesivulla kesällä 2008. Osallistuin keskusteluihin artikkelilla, "Luotu todistaa luomisteorian"
Ensi sunnuntaina
vietetään 92:ta itsenäisyyspäivää. Oliko 06.12.1917 saatu itsenäisyys ja
myöhemmin vielä säilyminen sattumaa? En ota kantaa. Jokainen
voi miettiä sitä tulevana sunnuntaina samalla kun laittaa ne kaksi
kynttilää ikkunalle palaamaan.
Miettimistä ja lukemista riittää myös tämänvuotisen
Finlandia-palkinnon saaaneen Antti
Hyryn 400-sivuisessa romaanissa "Uuni". Hyry
vakuutti vähäeleisellä romaanillaan Finlandia-palkinnon valinnan tehneen
kulttuurineuvos Tuula Arkion. Hänen mukaan Hyryn romaani
kuvaa yksityiskohtaisesti ja arkisesti, kuinka pohjoissuomalainen Pietari
rakentaa taloonsa meren rannalla leivinuunia. Olettaisin, että kirjan
pääasiallinen anti ei ole uunin rakentaminen, vaan sen yhteydessä tulleet
ajatukset. Se selviää pahaiten lukemalla kirja.
PS. Oulun yliopiston kirjaston joulurunokalenteria voi
seurata tästä.
26.11.09 Kirkkovuosi päättyi
Viime sununtaina oli kirkkovuoden viimeinen sunnuntai –
tuomiosunnuntai. Nimi saattaa kuulostaa vähän pelottavalta. Haluttaisi ehkä
menne suoraan tulevaan sunnuntaihin eli ensimmäiseen adventtiin. Kirkkovuoden
ensimmäinen – adventtisunnuntai ja kirkkovuoden viimeinen – tuomiosunnuntai,
sekä kaikki sunnuntait niiden välillä kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Tulevana
adventtina saamme laulaa: "Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen".
Tuomiosunnuntaina Herran nimessä tulija sanoi meille: "Tulkaa, te Isäni
siunatut...minä olin...ja te teitte".
Pari vuotta sitten pysähdyin pohtimaan tuota
tuomiosunnuntaita. Onko siinä ristiriita muiden sunnuntain sanomien kanssa?
"Yksin uskosta, yksin Jeesuksen sovitustyön tahden" ja toisaalta,
" minkä olette jättäneet tekemättä....olette jättäneet tekemättä
minulle...minä en tunne teitä...". En pohdi tätä nyt sen enempää. Voit
lukea parin vuoden takaisia ajatuksiani Rauhan tervehdyksen silloisesta
artikkelista, "Tuomiosunnuntain
sanomaa".
Joulu tahtoo painaa päälle aina vain aikaisemmin. Tai ei
joulu, vaan tämä joulunajan kaupallinen touhotus. Ei malteta odottaa adventtia.
Valmistelut aloitetaan ennen kirkkovuoden päättymistä. Kaupat ja tavaratalot
ovat joulun rekvisiittaa pullollaan. Joululaulut soivat kaikkialla.
Muutama vuosi sitten jouluaattona kävin juuri ennen kaupan
sulkemista hakemassa vielä jotakin puuttuvaa. Kysyin kassalta, että
laitatko joululaulut soimaan, kun pääset kotiin. Vastasi, että en laita.
Riittää, kun kuukauden olen niitä kuunnellut. Arvasin mitä vastaisi. Halusin
vain kysyä huumori mielessä ja toivotin hyvää joulua – ilman joululauluja.
Suomalaisilla ei 70 vuotta sitten ollut huumori
mielessä. Sitä se ei ollut suurella itänaapurilla Neuvostoliitollakaan, kun
26.11.39 sen oma tykistö ampui seitsemän tykinlaukausta silloisesta Suomen
rajasta kilometrin päässä olevaan Mainilan kylään. Tästä sai aiheen sanoa
irti hyökkäämättömyyssopimuksen maidemme välillä. Neljä paivää myöhemmin
30.11.09 aloitti sotatoimet koko rintamalla. Tavoitteena oli ensin
katkaista Suomi Oulun kohdalta kahtia ja sitten ei sen vähempää,
kuin miehittaa koko maa.
Näin ei tapahtunut: Puhutaan koko maailmaa vieläkin
kiinnostavasta talvisodan ihmeestä. Noin 3 mijoonan asukkaan Suomi puollusti
noin 180 mijoonaista hyökkääjääkansaa vastaan. Jälkeenpäin on selvinnyt, ettei
kansa hyökkkääjämaassa sitä olisi halunnut. Johtajien oli myös hankkeesta
luovuttava, kun yritykseksi jääneen valloituksen hinta osottautui liian
suureksi. Tarkkoja lukuja menetyksistä ei tahdo löytyä. Mannerheimin
muistelmissa mainitaan non 200 000 kaatunutta neuvostosotilasta. Suomalaisia
kaatui non 27 000.
20.11.09 Taidenäyttelyissä
Viikko sitten perjantaina kävin Pablo Picasson
näyttelyssä Ateneumissa. Päätin lähteä jo kesällä, kun uusitoistiin näyttelyn
tulosta Helsinkiin. Lukemisesta sanotaan, että se kannattaa aina.
Taiteen katelemisesta voisi sanoa samalla tavalla, että kannattaa, kun siihen
tulee tilaisuus.
Picasso on muun muassa sanonut: "Antakaa minulle
museo, niin minä täytän sen". Ajan hermolla elänyt rauhan puolestapuhuja,
kubismin kehittäjä ja arkisia materiaaleja kollaaseiksi yhdistellyt Pablo
Picasso on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kuvataiteilijoista, joka ammensi
aiheensa Espanjan hehkuvan auringon alta ja Pariisin syrjäkujien kahviloiden
dekadentista ilmapiiristä.
Picasson tuotannosta Helsingissä on laaja
läpileikkaus; maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia,
härkätaisteluita, kyyhkysiä ja rakastavaisia, muotokuvia, maisemia ja
asetelmia – yhteensä parisensataa teosta. Ateneumiin ne ovat tulleet
Pariisissa sijaitsevasta Musée National Picassosta. Helsinki on pohjoismaisista
kaupungeista ainoa, jossa näyttely nähdään.
Teoksia on esillä vuodesta 1881 vuoteen 1973. Omia
suosikkeja näyttelyssä olivat Surrealismin maalaukset ja veistokset, vuosilta
1924-34 sekä 1930-35. Maalauksissa kiinnitin huomiota erityisesti niiden
kolmiulotteiseen vaikutelmaan.
Helsingin reissuilla yövyn tyttäreni Mannun perheen
tykönä, johon kuuluu aviomies Harri ja kohta parin vuoden ikäinen
espanjanvesikoira Ryti. Olen tottunut herämään aikaisin. Niinpä ehdimme tehdä
Rytin kanssa melko pitkän lenkin ennen "isäntäväen" heräämistä.
Kavereitahan meistä tuli tai oli tullut jo aikaisemmin.
Vuosi sitten kävin tutustumassa Pekka Halosen tuotantoon niin ikään
Ateneumissa. Taiteesta jokaisella on oma käsitys ja se riippyy lähinnä katsojan
silmistä – molemmista silmistä. Halosen tauluissa pidin eniten
talviaiheista, erityisesti kaamosvaikutelman kuvaamisesta. Toki katseltavaa
riitti muissakin teoksissa. Aikaa noissa molemmissa käynneissä meni
muutamia tunteja. Näyttelyyyn kannattaa varata aikaa ja kiertää tarvittaessa
useampaan kertaan.
Muutamia vuosia sitten osuimme erään ystäväni kanssa Joensuun taidemuseossa
Erik Järnefeltin myös parisataa taulua esittävään näyttelyyn, mikä oli laajin
hänen tuotantoa esittävä siihen mennessä. Aikaisemmin 80-luvulla olin nähnyt
hänen tauluja Retretissä. Järnefeltin tuotanto on pääsiassa suomalaisen
maiseman, kulttuurin ja henkilöhahmojen kuvausta. Tunnettuja ovat Kolin
maisemat, pyykkiranta, lehmisavut ja niin edelleen. Tässä näyttelyssä meni
koko päivä ja välillä kävimme syömässä, että jaksoimme katsella kaikki
taulut.
Samalla matkalla kävimme Retretissä, jossa oli nähtävänä
Salvador Dalin taidetta. Hänen yksi tavaramerkeistä ovat kaarevat
kellot. Lisäksi oli nähtävänä Gallen Kallelan maalauksia. Matkastamme tuli
silloin taiteella maustettu, vähättelemättä muita mausteita.
12.11.09 Mitä pelkäämme?
Tutkimuksen mukaan meistä joka kolmas pelkää karhua ja
sutta. Jokainen karhu ja susi pelkäävät kuitenkin meitä. Tuskin meillä olisi
aihetta pelätä kilttejä metsän asukkeja. Karhulla ja sudella sen sijaan
on, ainakin metsästää.
Maahamme rantautui Amerikan mantereeltä alkunsa
saanut H1N1 sikainfluenssa. H1N1-virus on erilainen kuin ihmisen
H1N1-virus, ja siksi rokote ihmisten kausittaiseen influenssaan ei suojaa
H1N1-viruksilta. Sikainfluenssaan tehoavat nykytiedon mukaan
reseptilääkkeet Tamiflu ja Relenza. Niitä saadaan maahamme
rajoitetusti, jonka takia rokotusjärjestys määritellään riskiryhmien
mukaan.
Kun Tamiflu-lääkettä alkoi saapua, niin osa meistä
ja puolet hoitohenkilökunnasta eivät aikoneet ottaa rokotusta ollenkaan.
Syynä pelko lääkkeen haittavaukutuksista, joista ei kieltäytyjien mukaan ollut
tarpeeksi tietoa. Huhuja sen sijaan oli senkin edestä. THL:n asiantuntijan
kommentti rokotteista kieltäytymisiin oli, että kun ensimmäiset
kuolemantapaukset tulevat, asenne muuttuu. Yhden läpsen ikävä kuolemantapaus
sen sitten teki. Nyt rokotteen haluavat kaikki ja heti. Ensin pelättiin
lääkettä ja nyt pelätään, että saako lääkettä ollenkaan. Suurin osa
kansasta saanee rokotteen, kun epidemian pahin vaihe on ohi.
Erään Italiassa asuvan suomalaislasten äiti pelkää
katolisen maan perinteisiä grusifiksejä. Ne kuulemma aiheuttavat pelkoa
hänen lapsissa. Lisäksi ne loukkaavat ateistisen äidin uskonnon vapautta.
Äiti pelkää ja pelkäsi niin paljon, että vei asian Euroopan
Ihmisoikeuskomissioon ja sai asiansa läpi. Tästä ovat italialaistet
raivostuneet. Kyse kun on heille 2000 vuotisesta katolisesta perinteestä.
Tämä voisi tarkoittaa meillä, että jonku
maahanmuuttajaäiti pelkäisi lapsensa koulun joulujuhlassa luettavaa
jouluevankeliumia. Jeesus lapsen syntyminen tallin olosuhteissa voisi aiheuttaa
pelkoa hänen lapsessa. Miten sitten kävisi pääsiäistapahtuman ja keväisen
suvivirren kanssa?
Näistä on ollut jo keskusteluja, kun maahamme on tullut
muiden kulttuurien uskontoja. Eikä tarvitse olla edes muita kulttuureita hämmentämässä.
Lastentarhojen lastenlaulut ja ruokarukoukset ovat Vapaa-ajattelijoiden mukaan
uskonnonvapauslain vastaisia? Lapset ja lasten vanhemmat eivät
laista välitä, vaan haluavat niiden jatkuvan, jopa kirkosta eronneet
vanhemmat.
Eiköhän olisi kaikille parasta olla
sekaantumatta toisten perinteisiin ja siihen mihin kukin haluaa uskoa.
Ennen sanottiin kotipuolessani, että talo elää tavallaan ja vieraat käyvät
ajallaan. Jos vieraat jäävät taloon ja heidän sallitaan elää tavallaan, on vähintään
kohtuullista vieraiden sallia talonväen elävän tavallaan.
Entisessä DDR:ssa pelättiin vuodesta 1961 vuoteen 1989
saakka, että koko maa tyhjenee asukkaista länteen. Jäljelle jäisivät vain
neuvostomiehittäjät ja uskollisimmat DDR.n kansanarmeijan sotilaat. 80- luvun
loppupuolella asukkaiden tyytymätömyys ja kärsivällisyys alkoivat käydä
sietämättömiksi. Valtaa pitävillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun sallia
vapauksia länsimaiden mallin mukaisesti. Niinpä päätettiin myöntää
jossakin vaiheessa matkustusvapauksia. Läntiset uutistoimittajat tivasivat
politbyron tiedottajalta, että milloin vapaa matkustaminen mahdollisesti tulee
voimaan. Häneltä lipsahti vahingossa, että heti kai se tulee.
Tieto levisi lännestä myös DDR:n puolelle. Kansa lähti
välittömästi liikkeelle kohti raja-asemia. Yhden pienemmän raja-aseman
pääliköllä ei ollut tietoa ja hän ajatteli, että tiedottaminen on vain
unohtunut ja kansa tiesi paremmin. Joten hän avasi rajat ja tieto avatusta
rajasta levisi edelleen muihin raja-asemiin, jotka tekivät saman perässä. Noin
puoli miljoonaa DDR:n kansalaista ylitti illalla avatun rajan seuraavan yön
aikana.
Gorbatsov kielsi kaikkia, myös DDR:n sotilaista ampumasta
ihmisiä. Hänen mukaan siitä olisi ollut seurauksena kolmas maailmansota. Mitä
siitä olisi seurannut? Ehkä kenenkään ei enää tarvitsisi olla
pelkäämässä sikainfluenssaa, Tamiflu- rokotetta ja palelemassa rokotusjonoissa.
06.11.09 Liputuspäiviä moneen menoon
Tänään on ruotsalaisuuden päivä, ensi sunnuntaina isänpäivä
ja tasan kuukauden päästä itsenäisyyspäivä. Kaikkiaan näitä lipunnoston
arvoisia päivia on vuodessa seitsemäntoista. Lisäksi kaikki vaalipäivät ja
päivä jolloin tasavallan presidentti astuu virkaan ovat liputuspäiviä.
Isänpäivä merkittiin kalenteriin ensimmäisen kerran 1970
ja liputuspäiväksi se tuli 1979. En muista, että sitä olisi vielä lapsuudessani
vietetty mitenkään. Mutta, nyt vietetään. Mikäpä siinä, kun äideillä on kaksi
liputuspäivää, joista toinen on kansaivälinen naisten päivä. Äidit kun ovat
tunnetusti myös naisia.
Sunnuntaina mulla on ensimmästä kertaa aihetta
kaksinkertaiseen juhlaan. Ei sen takia, että omia jälkeläisiä on kaksi, vaan
olen myös pappa. Pappana ja varaisänä olen saanut nyt olla melkein kolme
viikkoa. Eilen Matilda lähti äitinsä kanssa takaisin oikean isän tykö Geneveen.
Monta hauskaa hetkeä hänen kanssa ehdin viettää. Seuraavan kerran kun tapaamme,
Matilda kävelee jo vastaan lentokentällä. Tällä hetkellä hän seisoo pitkiä
aikoja ja taputtaa sitten suoritukselleen.
Olisiko hyvä olla vielä yksi liputuspäivä? Se olisi vaikka
tavallisen suomalaisen tavallinen liputuspäivä. Liputuspäivä meille
kaikille, joilla ei ole mitään erityistä mainitsemisen arvoista. Toisin sanoen,
sellaisen päivä, joka lähtee aamulla töihin puolivelkaisesta asunnostaan
mieluummin pyörällä, jos työtä ei ole vielä ulkoistettu Kiinaan, tekee
päivän ahkerasti tulosta yritykseen sijoittaneelle amerikkalaiselle
eläkerahastolle, maksaa verot myös kaikista sivuansioista, maksaa vuokrat tai
yhtiövastikkeet, maksaa päivähoitomaksut, jos lapset ovat saaneet kunnallisen
hoitopaikan, maksaa TV- luvan pari kertaa vuodessa, kun mediamaksu ei ole vielä
käytössä, maksaa ekogisesti tuotetun sähkön laskut, maksaa vesilaskut
jätevesimaksuineen, maksaa kännykkä- ja laajakaistamaksut edullisimmalle
operaattorille, vie kimppakyytivuorollaan myös naapurin pojan
jääkiekkoharjoituksiin ja kustantaa tytön pianotunnit, käyttää pari kertaa
vuodessa puolisoa verovaroilla kustannetussa teatterissa ja samalla
reissulla syömässä ulkona, kun pyhävaatteet ovat jo valmiiksi päällä, laittaa
joululahjaostosreisulla noin viisi euroa joulupatakeräykseen varattomien
jouluksi, käy laulamassa kauneimpia joululauluja jos on lauluääntä ja jos
ei ole, niin kuuntelee kun muut laulavat, laittaa ainakin kolme euroa
kolehtihaaviin, ei laita liian värikkäitä jouluvaloja häiritsemään naapureita,
sytyttää kaksi oikeaa kynttilää ikkunalle itsenäisyyspäivänä ja katsoo
Linnanjuhlia televisiosta, että tietää kuka kenenkin käsipuolessa tänä vuonna
juhliin saapuu, valitsee juhlien kauneimmat iltapuvut verraten tulosta
seuraavan viikon naistenlehtien valintoihin ja kuka mahdollisesti on se illan
kuningatar, jos Tarja Halosta ei oteta lukuun, osaa olla sopivasti
kateellinen valitsemalleen kansanedustajalle ja lupaa äänestää häntä
seuraavissa vaaleissa, jos ehdokkaan vaalirahoitus päivittyy netissä
reaaliaikaisesti ja jos nettissä olisi mahdollista se ääni
antaa.
Joten aiheita liputukseen tavalliselle suomalaiselle
riittää, eikä tässä ole läheskään kaikkia vielä lueteltu.
30.10.09 Uhkia sisältä ja ulkoa
Nykyinen aika on mennyt siihen suuntaan, että uhkakuvia nähdään vähän
joka paikassa. On maailmalaajuisia ja kotitekoisia. Maailmanlaajuisia ei
tule toki vähätellä ilmastonmuutoksesta johtuvia, jotka on voitu osoittaa
ihmisen aiheuttamiksi. Toisin sanoen, sinun ja minun aiheuttamiksi.
Kotitekoisia uhkia riittää vaikka muille jakaa.
Sähköä ei voisi tuottaa millään tavalla, ettei jokin uhka tule aina esille.
Tulvavesiä ei voi ottaa talteen tuottamaan uusiutuvaa energiaa, jätteitä ei voi
polttaa energiaksi, tuulipuistoja ei voi rakentaa merelle, hiiltä ja turvetta
ei tule polttaa ja ydinvoimaa vastustetaan pääkallopuvut päälle puettuina.
Maakaasuputki lisää sotilaallista uhkaa Suomenlahdella,
vaikka putki tulee meren syvyyteen. Voimalinjoja ei saa rakentaa mihinkään.
Tosin ei niitä tarvittaisi, jos voimalaitoksia ei rakenneta.
Reilut 60 vuotta sitten isämme ja isoisämme
tappelivat maamme olemassaolon puolesta. Silti jouduttiin noin 10 %
maa-alastamme luovuttamaan naapurille. Niin kuin naapurilla ei olisi ollut
tarpeeksi maita ja mantuja ennestään.
Nyt kansallisomaisuuttamme myydään
vapaaehtoisesti pois, jonka puolesta tuhannet menettivät henkensä. Entäs
sitten, kun kaikki on myyty? Ollaanko sen jälkeen kaikki vuokralaisia omassa
maassa? Kukaan järkevä maatilallinen ei esimerkiksi myy pois lypsylehmiä ja
peltoja, joista se toimeentulo tulee.
Huomenna on Pyhäinpäivä, jolloin voimme hiljentyä muistelemaan edesmenneitä läheisiämme
ja miksi ei myös heitä, jotka kaatuivat vapaan maamme puolesta. Pyhäinpäivä oli
pitkään yksi kirkollisista juhlapyhistä, johon ei oltu sotkettu mitään
kaupallista tai pakanallista touhua. Mutta, ei ole enää. Meille on tullut tai
paremmin tuotu Halloween.
Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona
lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä. Alkuaan se on ollut
muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin
liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All Hallows'
Even" eli pyhäinpäivän aatto.
Monissa leikkipuistoissa vietetään Halloweenia näkyvästi.
On kaamosbileitä, kurpitsajuhlia, jännityksen iltapäivää ja jännittävää
iltaretkeä. Kirjastoissa järjestetään Halloween-iltoja, joissa jännitetään
kauhukirjallisuuden, kauhuelokuvien ja kauhumusiikin äärellä ?...?
Uhkia riiittää ja jos ei riitä, niin tuodaan sitten lisää.
Vaikka kauhua lapsille?? Joku voi ajatella, että olenpa vanhanaikainen. Oikein
ajattelee. Niin olen ja tulen olemaan.
24.10.09 Luova tauko
Pari kirjaideaa pyörii päässä, mutta niihin ei
vaan tunnu saavan otetta. Jostakin se ote pitäisi saada ja päästä
alkuun. Tässä tuntuu olevan vielä sulateltavaa nyt syksyllä julkaistuista ja
markkinointi vie voimavaroja. Lisäksi kiinnostaa, että minkälaisen vastaanoton
ne tulevat saamaan? Kirjoittajalle on tärkeä tietää, miten lukijat kokevat
tekstien sanoman tai onko niissä sanomaa ollenkaan.
Oikeat kirjailijat pääsevät helpommalla, kun
markkinoinnin hoitavat kustantajat. Ei tarvitse yrittää tehdä tekemisiään
tunnetuksi.
Olen kokenut markkinoinnin melko raskaaksi ja
enkä ollenkaan mieltä ylentäväksi touhuksi. Mutta, se on kuitenkin tehtävä
jollakin tavalla. Kokeilkaapa vaikka tehdä omat web- sivut koko maailman
katseltavaksi. Ei se niin yksinkertaista ole. Sama asia on
lehtiartikkeleiden kohdalla. Tänään on laitettava nimi alle ja vastattava
mitä tuli kirjoitettua.
Luova
tauko ei näytä kuitenkaan menevän hukkaan. Matilda on ollut täällä Suomessa
äitinsä kanssa viikon ja on vielä pari viikkoa. Hän on siinä iässä, että äiti
ei saisi poistua näköpiiristä ollenkaan ja lähteä hoitamaan asioita. Vajaan
vuoden ikäisellä ei ole vielä ajantajua ja pelkää äidin lähtevän lopullisesti.
Tuon ikäisellä on kuitenkin yllättävän hyvä
muisti. Muistaa papan, joka oli kolme viikkoa sitten hänen kanssa leikkimässä.
Joten olemme jatkaneet leikkimistä nyt täällä Suomessa. Kun menen häntä
tapaamaan, ovat kädet heti ojossa ja heti pitäisi ottaa syliin. Omat kädet
on kuitenkin pestävä ensin näin flunssa-aikana. Sylissä on sitten paljon asiaa
ja joka paikkaa täytyy esitellä. Äiti unohtuu saman tien ja saa huoletta lähteä
hoitamaan asioita.
Aikaisemmissa teksteissä purin vähän tuota
yksinäisyyttä. Nyt ei tarvitse purkaa. Välittäminen on hyväksytyksi tulemista
ilman ennakkoluuloja. Vaivalla ei ole ennakkoluuloja eikä muitakaan
luuloja. Vauva ei luule, vaan tietää.
18.10.09 Lukijoiden
palautetta
Edellisessä tekstissä mainitsin
palautteista. Minkälaista on tullut, saattaa kiinnostaa, etenkin jos
kijoihin ei ole ollut mahdollista itse tutustua. Palautteissa ei ole mitään
salattavaa, joten tässä otteita muutamilta lukijoilta kirjasta "Valoa ja
varjoja". Muista, ei ole tullut, kun ovat olleet vähän yli
kuukauden saatavilla. Runoista kuulijapalautetta on tullut lähinnä
kirkoissa olleista runotapahtumista.
"... Kirja kuvaa masentuneen tuntoja
elävästi ja sairaudesta uskottavasti. Kuvaukset työuupumuksesta,
sairastumisesta masennukseen, sen kanssa elämisestä ja toipumisesta voisivat
olla oppikirjan tekstiä. Kun ne kirjassa kuvataan itse kokemana, tulevat ne
lähemmäksi lukijaa ..."
"... Kirjasta löytyy lohtua monelle, jokaiselle
elämän repimälle ja kovien koetusten suomalaiselle. Kirja kertoo avioeron,
hylkäämisen, masennuksen ja itsetuhoajatusten läpi käyneen miehen tuntoja.
Kaikesta voi selvitä Jumalan anteeksiantamisen ja armon kokemisen kautta,
vaikka olisi joutunut käymään läpi maanpäällisen helvetin. Pimeän tunnelin
päässä on ikuinen valo ja uuden elämän alku ..."
"... Olet kirjoittanut hyvin avoimesti ja
syvällisesti. Kiitos rohkeudestasi. Onneksi Jumala on auttanut eteenpäin meitä
kaikkia ja on lupaustensa mukaan uskollinen loppuun asti. Kirjan kirjoittaminen
on varmasti ollut hyvin terapeuttista. Lienee helpompi elää tätä päivää tässä
ja nyt, kun on sinut menneiden asioiden kanssa ..."
"... Hienoa, että olet kyennyt kirjoittamaan vaikean
vaiheen elämässäsi kirjaksi myös muiden luettavaksi. Uskon, että kirjasi
voi antaa lohtua ja toivoa muillekin masennuksesta kärsiville, varsinkin
niille, jotka jakavat kanssasi kristillisen elämänkatsomuksen. Kirjastasi
kävi hienosti ilmi esimiehesi kannustava asennoituminen sinuun sairautesi
aikana, ja se miten hyvin hän tuki paluutasi työhön. Kirjoitustyö on varmasti
auttanut sinua jäsentämään noita vaikeita vuosia itsellesikin ..."
Olen kiitollinen kaikista palauteista. Niiden ei missään
tapauksessa tarvitse olla kehumista. Sitäkin voi toki antaa, mutta ei
kohteliaisuuden takia. Kaikki palaute, myös erilaiset näkemykset asiasta kuin
asiasta, ovat kirjoittajalle arvokkaita. Lähinnä kiinnostaa, miten
mielestäsi olen onnistunut kuvaamaan tarkoittamiani asioita.
14.10.09 Mikä meitä vaivaa?
Presidentti Ahtisaari sai vuosi sitten
Nobelin rauhanpalkinnon – ansaitusti. Sitä ehdittiin odottaa jo muutamia
vuosia. Itse hän oli jo menettänyt uskon koko palkinnosta. Mutta, lopulta
kuitenkin tuli. Mitä palkinnosta? Sitä, että joku tunnettu suomalainen
halusi palkinnon estää. Sen aina käsittää, jos jokun muun maan tunnettu olisi
halunnut sen tehdä. Siitä eivät pitäneet esimerkiksi venäläiset Kosovon takia,
mutta eivät yrittäneet estää.
Paavo Lipponen on noussut varteenotettavaksi
ehdokkaaksi EU:n presidentiksi. Häntä liputetaan Euroopassa jo tosissaan.
Pienen maan suuri mies olisi suurten jäsenmaiden mieleen. Ehkä ei pidetä liian
vahvana niiden johtajille. Vastustavia ääniä MTV:n toimittajan mukaan kuuluu,
mikä on luonnollista tällaisissa valinnoissa. Mutta, että kuuluu
suomalaisen kohdalla Suomesta, ei ole luonnollista.
Ilmojen kylmennettyä on minulla tapana
käydä lenkillä, joskus pidempiäkin matkoja. Kesällä liikun enemmän
pyörällä ja pääsääntöisesti sillä pyrin kaikki matkat tekemään. Kävellessä
ehtii katsella enemmän ympärille. Kaikki nähtävä ympärillä ei ole katselemisen
arvoista. Alikäytävien töhrimistä ja irrotettuja laattoja, rikottuja
uimarannan koppeja, rikottuja valaisimia, ojaan heitettyjä pyöriä ja niin
edelleen.
Ovat nuo näkymät olleet toki
ennenkin. Ehkä niihin nyt kiinnitin enemmän huomiota, kun olin Sveisissä pari
viikkoa. Siellä ei edellä kuvaamia näkymiä ollut, vaikka liikuin paljon eri
paikoissa. Paikat olivat viimeisen päälle laitettuja ja siistissä kunnossa.
Poikani sanoi jossakin muussa tilanteessa, että täällä ollaan viimeisen päälle
tarkkoja. Mutta ystävällisiä ollaan. Kaikki vastaantulijat hymyilivät ja
tervehtivät. Täällä eivät tervehdi edes kaikki samassa talossa asuvat,
puhumattakaan busseissa ja muissa julkisissa tiloissa olevat. Jos menet
puhumaan vaikka kassajonossa, niin "pölijänä" sinua pidetään.
Onko meillä joillakin niin paha olla, että täytyy purkaa ilkivaltaan? Mikä
pahan olon takana voisi olla? Mistä sitten tuo meidän sulkeituneisuus
johtuu?
Kävin launataina Oulun Kriisikeskuksen
40-vuotisjuhlassa. Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita
Ruohosen kertoi, että hyvän elämän ja hyvän olon edellytyksenä
pidetään ensisijaisesti hyväksytyksi tulemista. Tarkoittaa, että joku
välittää ja on jollekin tärkeä. Lisäksi kuuluminen johonkin yhteisöön koetaan
hyvään elämään kuuluvana asiana. Nämä asiat menevät edelle toimeentulon ja
varallisuuden, joita usein sellaisina pidetään. Myös perheen merkitys on viime
aikoina noussut arvoon arvaamattomaan.
Yksinäisyys on Ruohosen mukaan tämän ajan suurimpia
sosiaalisia ongelmia. Minulla yksineläjänä siitä on ehtinyt tulla
kokemusta jo kuusitoista vuotta. Sairauteni aikoina kukaan ei halunnut tulla
tapaamaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tungosta kotiovellani ei
ole edelleenkään.
Takaisin elämään! Ehkä sillä, elämällä, on vielä
jokin tarkoitus. Sairaudet jättivät työelämän ja työkaverit auttamattomasti
taakse. Nyt olen kolme vuotta purkanut sisintäni kirjoittamalla sitä sun
tätä. Palautetta olen saanut pääasiassa tuntemattomilta. Se rohkaisee ja antaa
voimia jaksamiseen. Kiitos siitä!
Alussa mainitsin Ahtisaaren, Lipposen ja suomalaiset.
Voisiko kuitenkin olla totta – me suomalaiset? Hyvään uskovana ja muutenkin
uskovana en halua uskoa. Voisin jakaa tai vaihtaa elämäni useat vakavat
kriisit, lääkevahingosta jääneet kivut ja yksinelämisen kenen tahansa
kanssa.
07.10.09 Suuri kirjailija on poissa
Viime sunnuntaina kuoli Sotkamossa kirjailija
Veikko Huovinen. Hän oli yksi suosikkikirjailijoistani, jonka huumori ja
satiiri on sellaista, johon on helppo samaistua. Se tulee
syvältä pohjoisten ihmisten tunnoista ja ajatuksista, jota ei tämä nykyisen
maailman meno ehtinyt tuhota.
Olen vuosien aikana lukenut läpi melkein koko Huovisen
tuotannon ja jotkut kirjat useamman kerran. Luen melko paljon filosofista
kirjallisuutta. Siihen väliin sopii hyvin kevennykseksi Havukka-ahon
ajattelijan, Konsta Pylkkäsen pohdinnat. Kielikuvat siinä tuovat elävästi
mieleen edesmenneen isöisäni. Hän oli samanlainen ajattattelija, joka
pohti aikansa, 60- luvun maailman menoa. Sanoi kommenttina välillä, että
sivistystä kaipaisi. Sivistys hänellä tarkoitti kaikkea muuta kuin kirjoista
saatua.
Huovinen asui melkein koko ikänsä Sotkamossa, eikä
halunut muuttaa suurempiin keskuksiin. Ehkä juuri siinä on hänen tuotannon salaisuus
ja suuri suosio. Kun on sopivasti etäisyyttä sinne, missä päätöksiä
tehdään, näkee paremmin mitä "herrat" kulloinkin päättävät.
Syvälliset ajatukset, joita hän terävällä huumorilla ja satiirilla toi
lukijoille, ovat jääneet pysyvästi suomalaisten mieliin.
Konsta Pylkkänen pohti muun muassa, että mikä on se
välikäsi. Sitä voisi myös tämän ajan päättäjät ja poliitikot pohtia. Välikäsiä
ja välistävetäjiä on niin paljon, ettei saunassakaan saa selvaa, mitä kytköksiä
päättäjillä ja poliitikoilla lopulta saattaa olla. Vaalirahasotkuja on
selvitelty jo puolitoista vuotta ja selvittämistä tulee koko ajan lisää.
Omassa kirjahommassani on nyt ollut markkinointivaihe. Markkinointi, jota myös
mainonnaksi sanotaan, on välttämätön hommassa kuin hommassa. Jos jollakin
on jotakin tarjottavaa, niin miten ilman mainontaa kukaan voi tietää, mitä on
tarjolla. Kukaan ei tule kysymään, että olisiko sinulla myytävänä vaikka
kirjoja. Se on sen tehtävä, jolla tarjottavaa on.
Näin perustelen, kun jotkut olette saaneet maileja ja
tekstiviestejä. Ne ei ole tarkoitettu tyrkyttämään, vaan tiedottamaan.
Taloudellisesti minulle on yhdentekevää, ostetaanko kirjoja vai ei.
Painauskustannukset pieninä sarjoina kun ovat aina suuremmat, kuin suurten
kustantajien suuret sarjat. Muuten ei ole tietenkään yhdentekevää.
Jos teksteillä on saanut antaa jollekin jotakin, niin hyvän mielenhän sitä
aina saa. Käteismyynnin sen sijaan moni saattaisi kokea tyrkyttämiseski, vaikka
tuotteet eivät voisi vähemmän kiinnostaa.
Mailin ja tekstarin voi helposti tuhota. Näillä sivuilla
kuitenkin kannattaa käydä vilkaisemassa vaikka runoja diaesityksenä ja
valokuvia Oulusta. Lehtiartikkelit ovat sitä varten, että aikaisemmin
lähettelin niitä pyynnöstä maililla levikkilueen ulkopuolelle ja joltakin on
saattanut mennä muuten ohi.
01.10.09 Viimeinen kirja painosta
Hain tälle vuodelle viimeisen kirjani "Valoa ja voimaa" painosta. Se kertoo siis kirjasivulla olevan esittelyn mukaisesti
työstäni sähköyhtiössä neljalle eri vuosikymmenelle ajoittuvien voimalaitos- ja
kytkinlaitosprojektien mukaisesti. Kirjassa tulee myös esille, miten työelämä
tuona aikana ehti muuttua. Tekniikkassa tapahtui huomattavia muutoksia.
Seitsemänkymmenluvulla oli käytössä vielä mekaaniset releet. Sitten tulivat
sähköstaattiset eli analogiset releet. Kahdeksankymmenluvun puolivälin jälkeen
ensimmäiset prosessoripohjaiset eli giditaaliset releet.
Nykyisin kaikki voimalaitos- ja sähköasematekniikka on
digitaalista ja niiden ohjelmointi tehdään PC:llä. Asettelut voidaan tehdä
valmiiksi toimistossa kyseisen laitteen ohjelmassa. Paikan päällä ne syötetään
sitten laitteelle. Nyt on menossa niin sanottujen älykkäiden verkkojen
toteuttamisen vaihe. Se tarkoittaa, että energianmittaukset tullaan tekemään reaaliaikaisesti,
jolloin sähköä on mahdollista myydä eri hintaan eri vuorokauden aikoina.
Asiakkaita halutaan ohjata kuluttamaan sähköä tasaisemmin.
Kotikyläni elämästä 60-luvulla kertova romaani "Pärekattotaloot" kirjan hain viime kuussa painosta. Sitä kirjoittaessa havahduin
siihen, miten aika nejässä vuosikymmenessä on ehtinyt muuttua paljon. Kylän
elämästä ei tahdo edes löytää mitään yhtäläisyytta noihin aikoihin. 60-luvulla
melkeihn kaikki maatilan työt tehtiin vielä käsipelillä. Traktorit tosin
tekivät peltojen muokkaukset ja niittotyöt. Mutta paljon töitä jäi
lihasvoimalla tehtäväksi. Tämä tarkoitti kovaa työn tekemistä koko kesäksi myös
nuorille ja jopa lapsille. Ei ollut ongelmia, miten sen ajan saisi kululmaan.
Huomaan nyt, että neljä kirjaani käsittelevät eri
vuosikymmenten aikaa omassa ja myös muiden elämässä. 60- luvulta kertoo "Pärekattotalkoot", 70-,
80- ja 90-luvulta "Valoa ja voimaa", 90-luvulta edelleen "Valoa
ja varjoja" ja 2000-luvulta "Kiltti ja kipeä". Nuo neljä runokirjaa ovat kuitenkin ajattomia ja niiden
ajatukset sopivat kaikille vuosikymmenille. Ihminen ei ole muuttunut edes
vuosisatojen aikana. Samanlaisia ollaan ja samanlaisina pysytään. Millaisina,
niin sitä itsekukin voi miettiä omassa yksinäisyydessään.
Palasin Sveitsin kesästä tänne koleaan Suomen syksyyn. Lentokentällä tarttui
käteeni Finavian lehti "maa&ilma", jossa oli Helsingin
Huopalahden seurakunnan diakonia- ja lähetyspastori Terho Pursiaisen artikkeli
"Matkalla hyväksi ihmiseksi". Hänen mielestä tärkeämpää on etsiä
totuutta kuin pyrkiä hyväksi ihmiseksi ja että ihmisen todellinen hyvyys
koetellaan arkisissa ja maanläheisissä tilanteissa. Tästä erilaisten
kriisien läpi kulkeneenä olen samaa mieltä. Miten käytännössä suhtaudumme
vaikeuksissa olevaan lähimmäiseen? Jätämmekö hänet juuri silloin, kun eniten
tukeamme kaipaisi?
16.09.09 Vaihteeksi keittiön puolella
Oletko menossa naisten
päiville Kellonkartanoon, kysyin eräältä tuttavalta. Olimme yhtäaikaa
painotalossa vedoksia hakemassa. En vielä tiedä – oletko itse? Olen! Sai
hymyn kasvoille ja luuli minun laskevan leikkiä. Tarkoitus on todella
mennä naisten päiville, tosin keittiön puolelle.
Jos kesällä oli kolme rohkeaa miestä kahdenkymmenen
naisen kanssa pohtimassa ihmisenä olemista, niin nyt viisi rohkeaa miestä
oli turvaamassa ruoka- ja kahvihuoltoa noin sadalle naiselle. He
olivat pohtimassa naisena olemista, kun miehenä olemista pohdittiin
viikko aikaisemmin. Olen siis ollut ensin pohtimassa ihmisenä olemista,
sitten miehenä olemista ja viimeksi ruokkimassa naisia,
jotka pohtivat naisena olemista.
Tehtävä osoittautui mielenkiintoiseksi – tarkoitan
keittiöhommia. Ei tule edes ajatelleeksi, kuinka paljon keittiön puolella
tehdään töitä jokaisen tapahtuman ja viikonlopun yhteydessä. Vaikka meitä oli
viisi, niin työtä riitti jokaiselle.
Yksineläjänä olen toki tottunut laittamaan ruokaa joka
päivä. Mutta suurkeittiön työt ovat oma lukunsa. Yksi mihin ei tule kotona
kiinnitettyä aina huomiota, on pöydän kattaminen ja tarjoilu yleensä. Kotona
tulee usein vain heitettyä sapuskat poydälle ja siitä naamaan.
Viimeisen kirjan vedodosta olin siis hakemassa painotalosta. Tämän vuoden
tuotanto alkaa sitten olla paketissa, kun vein vedoksen eilen takaisin. Niitä
on nyt tämän vuoden aikana tullut neljä ja viime vuonna tuli myös neljä.
Ehkä tuota tahtia täytyy vähän hidastaa. Harrastustahan tämä vain on – tai
pitäisi olla.
Seuraava olisi tarkoitus kuitenkin aloittaa lokakuun
aikana. Tosin pikkuisen olen sitä jo valmistellut. Lähinnä alustavia tietoja ja
lähihistoriaa aiheesta. Seuraavaaksi pitäisi päästä käsiksi ruohonjuuritason
tietoihin. Miten tulen onnistumaan, jatko riippuu paljolti siitä. Tähän
saakka aiheet ja tiedot kun ovat olleet omassa päässä ja tulevaan ne tulee
hankkia muualta.
Perjantaina lähden jälleen Sveitsiin poikani perheen tykö
pariksi viikoksi. Naapurin ystävällinen rouva huolehtii postistani. Siellä
näyttäisi olevan vielä kesäkelit, niin saa jatkettua tätä Suomen lyhyttä ja
vähälumista kesää. Keväällä huhtikuussa siellä oli myös kesäkelit, kun täältä
lähtiessä oli pakkasta ja talvitakki sai olla päällä. Geneven lentokentällä
ihmiset tulivat vastaan varvaskengissä. Tarkoitus on käydä tälläkin keralla
Ransakan puolella Alpeilla. Nyt tosin patikoimassa kameran kanssa ja ilman suksia.
11.09.09 Miehenä olemista pohdittiin
Kellonkartanossa
Vuosi sitten Kellonkartanoon kokoontui tuvan täydeltä eri ikäisiä miehiä
pohtimaan miehenä olemista. Palautteissa toivottiin jatkoa, joten päädyttiin
toteuttaa tapahtuma vuosittain. Niinpä se toteutettiin toisen kerran viime
lauantaina. Mitä miehenä olemisessa sitten on pohtimista? Kerran on synnytty
miehiksi, niin ollaan ja sillä siisti.
Nykyinen aika on menossa siihen suuntaan, ettei
tasa-arvotouhotuksen nimissä kohta saa puhua erikseen miehistä ja
naisista. Täytyisi puhua peroonista, eikä sillä olisi väliä,
kumpi persoona kukin sattuu olemaan. Mutta, mutta – Jumala loi meidät
miehiksi ja naisiksi. Olemme erilaisia, mikä ei tarkoita, että toinen olisi
huonompi kuin toinen. Toinen täydentää toista, jolloin kumpikin voi ja saa olla
täydellisesti toinen.
Kait tuon persoonasekoilun takia tälläisia tapahtumia
on tarvetta järjestää, jolloin voidaan kerkittyä pohtimaan omana
sukupuolena olemista. Uskalletaan ja saadaan olla miespersoonia ja
naispersoonia, eikä vain persoonia.
Päivän aikana saatiin kuulla oululaislähtöisen Jorma
Kalajoen luentoja miehisistä kipeistä aiheista, joita ryhmissä tarkemmin
pohdittiin. Lisäksi oli mahdollista kuulla neljän eri ikäisen miehen erilaisia
tarinoita. Oman ikäluokkani, vähän erilaisen tarinan olin lupautunut kertomaan.
Kaikille vaimoille vinkiksi, että laittakaapa ukkonne ja mikä ettei myös miehet
vastaavasti akkanne vastaaviin tapahtumiin.
Tänä aikana myös perheet tahtovat sekoilla. Ei haluta
sitoutua parisuhteen ylläpitämiseen, vaan "persoona" saisi tehdä
omalla elämällään mitä vain. Tahto rakastaa tarkoitaa tahtoa sitoutua yhteiseen
päämäärään, olkoot se sitten mikä tahansa. Tai, ei se mikä tahansa voi olla,
vaan sen on oltava yhteinen eli yhteiseen hyvinvointiin tähtäävä. Koko
yhteiskunnan hyinvointi lähtee sen pienempien yhteisöjen eli perheiden
hyvinvoinnista. Jos perheet voivat huonosti ja sairastavat, koko yhteiskunta
voi huonosti ja sairastaa.
03.09.09 Syksyn alku
Mitä muuta sitten on jäänyt? Näin pikaisesti
ajateltuna tulee mieleen eri konsertit, joita tuli kuunneltua.
Aikaisemmin mainitsin Kuusisaaressa esiintyneen Anna Puun,
jota ajauduin kuuntelemaan menomatkalla kaupunkiin. Toppilan Möljällä oli
Mikko Alatalon lauluilta, joka oli lajissaan Suomen suurin. Samassa paikassa
esiintyi Korsuorkesteri ja Oulun Sotaveteraanikuoro. Nyt viimeksi kävin
Kempeleessä lähetysjuhlien yhteydessä Johanna Kurkelan konsertissa. Aikaisemmin
kehuin tuota Anna Puun tulkintaa, niin samalla mitalla voi kehua myös
Johanna Kurkelan tulkintaa. Herkkää ja kaunista, joka sai vedet niin
tulkitsijan kuin yleisön silmiin.
Mutta, syksystäkin
pitäisi osata löytää jotakin kaunista ja miksi ei myös jotakin herkkää.
Vaikealta se näin äkkiä ajateltuna tuntuu. Lehdet kellastuvat ja putoavat
maahan. Vettä sataa ja tuulee. Sellaista se syksy tahtoo yleensä olla.
Tosin syyskuun alku on ollut yllättävän lämmin ja tälle päivällekin ennusteet
lupaavat kesäkelejä.
Puolukkametsä tulee mieleen, jos niitä yleensä sattuisi
olemaan. Olipa tai ei, niin syksyinen metsä on paikka, jossa olen aina halunnut
liikkua. Nuorena metsässä vietein melkein kaikki vapaa-aikani. Joskus
haulikon ja joskus marjapoimurin kanssa. Syksyllä on sopivan raikasta ja ei ole
itikoita pörräämässä ympärillä.
Eilen alkoi Oulu-Opiston runoryhmä. Ensin tuntui, että
viitsinkö aloittaa ollenkaan. Mutta, mutta, tuli lähdettyä. Tuntui
mukavalta tavata samansieluisia kavereita, niin vanhoja tuttuja kuin uusia
tulokkaita. Lähteminen saattaa joskus tuntua vaikealta, olipa kysymys
minne lähdöstä tahansa.
Kirjoittaja ei ole koskaan valmis ja aina on jotakin uutta
opittavaa. Porukassa ja ammattitaitoisen vetäjän kanssa
aina uutta oppii. Toisaalta tämä koko elämä on jatkuvaa opiskelua –
elämän ja elämisen taidon. Onneksi on! Ei voi siten tietää, mikä
mahdollisesti isona vielä tulee vai tuleeko tämän kummempaa kuin on jo
tullut.
27.08.09 Yleisurheilun MM- kilpailut Berliinissä
Me
suomalaiset olemme urheiluhullua kansaa. Ongelmana vain tahtoo olla, kun niitä
"hulluja" ei tahdo enää riittää MM- tasollle. Ei edes kukaan neljästä
keihäsmiehestä omien sanojensa mukaan syttynyt. Mistähän moinen mahtoi johtua.
Tuon tason kilpailuissa tulisi viimeistään syttyä, kun suoritustasot mitaleille
kaikilla olisivat riittäneet. Pitkämäki oli toki sairas ja sijoittui
silti viidenneksi.
Kisojen ylivoimainen menestyshahmo Jamaican Usain Bolt sen
sijaan syttyi, eikä näyttänyt ottavan paineita ollenkaan. Pelleilyksi
laittoi koko touhun ennen suoritusta, puhumattakaan suorituksen jälkeen.
Viihdettähän toisaalta huippu-urheilun pitäisi olla. Sitä kansakin haluaa.
Viihdettä kansa nykyisissä kisoissa toisaalta näytti
saavan. Urheilijat pyysivät yleisöä mukaan kannustamaan suoritusta
esimerkikisi aloittamalla käsien taputuksen. Suorituksen jäkeen
kumarsivat yleisölle ja voittosuoritusten jälkeen tekivät kunniakierksen
oman maan lippua heiluttaen. Ja yleisöllä oli hauskaa..
Mikähän siinä lopulta kiinnostaa tuossa
hupippu-urheilussa. En osaa sanoa, kun itsekin piti ehdottomasti nähdä niin
Tämän päivän huippu-urheilijat ovat fiksuja myös ihmisinä.
Kaikki antoivat haastatteluita englannin kielellä ja muutoinkin olivat
ulkoisesti huoliteltuja. Huomioni kiinnittyi tummaihoisten ihmeisten kauneuteen
ja heidän iloisuuuten myös Boltin lisäksi. Tietenkin treenatut kropat olivat
kauniita ja sopiva meikkaus vielä kokonaisuutta korostivat.
Joku ajatella, että mitä se sinkkumies on lopulta
seurannut? Seurannut ja seurannut, kokonaisuutta se on seurannut. Kokonaisuus
muodostuu pienistä yksityiskohdista, josta koko elämä lopulta muodostuu.
20.08.09 Haasteita riittää
Yli vuoden ajan olemme kuulleet mitä
erlaisimpia asiattomuuksia poliitikkojen toiminnasta. Niin kuin ei olisi muuta
vatvottavaa nyt laman aikana. Noin 70 % kansalaisista on jo saanut terpeekseen.
Saa siinä ihmetellä, miksi äänestysprosentit ovat niin alhaisia.
Alhaisia jo senkin takia, ettei koko äänestämistä ole
saatu verkossa tapahtuvaksi. Kokeilusta kolmessa kunnassa tuli valtiolle 300
000 euron lisälasku, kun ohjelmat eivät toimineet luotettavasti. Käsittämätöntä
tämän päivän It- Suomessa!
Sitten tämä lama. Miksi kunnat ja valtio ovat välittömästi
kontallaan kansantulon pienetessä muutamia prosentteja? Sen takia, että olemme
rakentaneet hyvinvointiyhteiskunnan, johon meillä ei ole yksinkertaisesti
varaa. Vastuut lapsista, vanhuksista ja sairaista on jätetty yhteiskunnan
hoidettavaksi. Yhteiskunnan tulee huolehtia, kun eivät ne meille kuulu. Omien
vanhempien hoidosta halutaan palkka.
Aikanaan presidentti Kekkonen sanoi uudenvuoden puheessa,
että meillä on ollut malttia saavuttaa korkea elintaso, mutta onko meillä
malttia säilyttää se. Ei ole ollut malttia. Nyt laman aikana se on nähtävinä.
Joudutaan lomauttamaan opettajia, sulkemaan sairaaloden osastoja ja niin
edelleen.
Kansantulomme lamasta huolimatta on nykyisin huomattavasti
korkeammalla tasolla kuin aikana, jolloin maatamme jälleenrakennettiin
hartiavoimin. Rakennettin nykyinen valtatieverkosto, sairaalat, satamat ja
suuret teollisuuslaitokset. Varaa oli kuitenkin pitää opettajat koulussa ja
huolehtia sairaista.
Mihin sitten varat menevät, kun eivät riitä. Tänään
meidän yhteiskunnassa on miljonäärejä enemmän kuin koskaan ja vielä
valtioenemmistöisen sähköyhtiön johtajia on kuusi kymmenen eniten ansaitsevan
yritysjohtajan joukossa. Pörssiyhtiöiden osingot menevät pääasiassa ulkomaille.
Lisäksi niin sanottujen huolettavien osuus työssä käyvistä on noussut suureksi
ja tulee nousemaan suurten ikäluokkien myötä vielä suuremmaksi. Haasteita
poliitikoille tuleee riittämään, kunhan ensin saisivat selvitettyä omat sotkut.
14.08.09 Maalaismaisemissa
Olin viime viikolla Kylmälänkylässä, jossa oli heinän korjuu
käynnissä. Työn tänään tekevät kokonaan koneet. Noin 60 pään ruokkimiseen ei
muuta mahdollisuutta ole olemassa. "Pärekattotakoot" romaanin ajoilta
on vain muistot jäljellä henätöidenkin osalta. Silloin työt kestivät
juhannukselta aina elokuulle saakka. Ensin heinät seipäille ja sitten vielä
latoon. Kaikki työt käsipelillä. Nyt saattoi vain katseella seurata, miten
paalu toisen jälkeen kertyi jonoon pellon reunalle.
Kävin
siskon kanssa mustikassa entisen mokkini maisemissa Rokualla. Mustikoita oli
tosi vähän, kun muistelen miten niitä joskus siellä oli. En ollut nähnyt 15
vuoteen entistä mökkiäni, kun en ollut halunnut nähdä. Ei tuntunut yhtään
miltään, vaikka mieleen tuli muistoja varsinkin sen rakentamisesn ajoilta.
Mökistä oli pidetty hyvää huolta, jota asuu nyt puolituttu sähkömies.
Todellisuudessa en olisi halunut jäädä sinne enää aikaa viettämään. Aikansa
kutakin, kuten juhannusaaton blogissa aiemmin kerroin.
Edelleen kaupunki- ja maalaistalon elämässä on melkoinen ero. Tosin
maaseuturomantiikasta heinälatoineen ei ole jälkeäkään. Tai sen verran, että
vielä jäljellä olevat ladot ovat tyhjillään. Tänään karjatila on
tuotantolaitos. Kaikki on koneellistettu, lukuunottamatta itse tuotantokoneita,
lehmiä. Heinärehun siirtäminen lehmien syötäväksi tapahtuu konevoimalla. Muun
rehun jakelun hoitaa ruokintarobotti, joka annostelee oikean annoksen
kullekin lehmälle. Lypsyrobottia ei ole, vaan lypsäminen tapahtuu usealla
lypsimellä. Niitä ladotaan peräkkäin ja kun viimeisen on saanut paikoilleen,
ensimmäiseksi laitettu irrottautuu itsestään. Sen voi sitten siirtää
seuraavalle ja niin edelleen.
Kylällä ei ole jäljellä enää kuin muutama karjatila. Tosin
ne ovat kaikki isoja yksiköitä. Ennen oli lehmiä melkein joka talossa ja
maisemat heinäkuussa täynnä heinäseipäitä. Nyt sitten noita vaaleita
heinäpaaluja. Maalaistalon lapsilla on monipuoliset leikkiympäristöt, jos nyt
leikistä voi puhua. Niin oli myös lapsuudessani, kun aloitin traktorilla
ajamisen seitsemänvuotiaana. Nyt on siskojen pojilla ajettavana kolme eri
kokoisia traktoria, päältä ajettava ruohonleikkuri, mönkijä ja mopot. Myös maalaistalon
kissan metsästysmaisemat saisivat kaupunkikissan kateelliseski. Päiväkaudet voi
jahdata hiiriä piharakennuksista ja pelloilta.
07.08.09 Kesätapahtumia
Sanotaan, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Lyhyeen aikaan mahtuu
kuitenkin pitkä luettelo tapahtumia. On hengellisiä kesäjuhlia, on
näyttelyitä, on konsertteja ja niin edelleen. Lamasta huolimatta ihmiset
haluavat kokoontua yhteen. Ehkä emme sitten olekaan niin metsäläisiä – me
suomalaiset.
Mitä näillä kokoontumisilla voisi olla yhteistä? Se
ainakin, että ollaan yhdessä. Arjen keskellä tarvitaan arjesta poikkeavaa.
Arjen keskelle tarvitaan juhlaa ja toisella nimellä kokoontumisia sanotaan myös
juhliksi.
Suurin tapahtuma taisi olla jälleen kerran Neste Rally
Finlan, joka keräsi noin 500 000 Keski-Suomeen. Toiseksi suurin oli
Madonnan konsertti, noin 85 000. Kolmanneksi 60 000 lukemiin
pääsivät Suviseurat ja Metallican konsertti.
Autolla hurjastelu, supertähden supershow, Jumalan sana ja
metallimusiikki kiinnostivat suomalaisia kesällä 2009. Siinä sitä olikin
laidasta laitaan erilaista vaihetelua arjen keskelle. Eikä yhtään vähäpätöisenä
ja maininnan arvosena meitä pariakymmentä kiinnosti pohtia ihmisenä
olemista.
Satuin lauantai-iltapäivällä olemaan menossa Tuiran suunnasta pyörätietä
Kuusisaaren kautta Kauppatorille. Kuusisaareen menevä silta oli suljettu
liikenteltä ulkoilmafestivaalin takia. Joten käänsin pyörän kohti siltoja
Kuusisaarta vastapäätä olevaa pyörätietä pitkin. Pysähdyin, kun sen varteen oli
pysähtynyt myös muita. Vastakkaiselta rannalta saattoi seurata konerttia
suurilta skriideiltä ja musiikki kantautui kuin olisi vieressä kuunnellut.
Punaisessa mekossa festarilavalla esiintyi Idols kakkonen
Anna Puu. Oli kuulemma ensimmäistä kertaa isolla lavalla. Yleisöstä
päätellen ei viimeistä kertaa. Ei ihme, että valloitti yleisön.
En malttanut itsekään lähteä heti jatkamaan matkaa.
Punaisia ja eri värisiä kesämekkoja oli nuorten naisten
päällä. Sopivat hyvin tuohon esitykseen. Kesämekot ovat tehneet paluun ja vielä
nuorten asusteeksi. Jatkoin matkaa hyvillä mielin. Nuoret osaavat ja
uskaltavat. Aikuisten pitäisi ottaa mallia ja uskaltaa tehdä samoin.
30.07.09 Työt alkavat, kenellä alkavat
Heinäkuu on yleisin lomakuukausi Suomessa.
Työt alkavat, kenellä alkavat. Alakavat niillä, joilla on töitä ja ovat
työelämässä. Työhön lähtevä saattaa joskus ajatella, että kun olisi vielä
lomaa tai ettei tarvitsisi lähteä ollenkaan. Pari vuotta sitten jostakin
syystä tuntui vähän pahalta. Ei sen takia, että työt alkavat, vaan kun eivät
ala ollenkaan. Tunsin itseni yhteiskunnan elätiksi ja vaikka miksi. En tiedä,
mistä moinen tunne vain tuli?
Olisin halunnnut olla mukana työelämässä eläkeikään
saakka. Loppuun palaminen ja siitä seurannut sairaus muuttivat haluni. Aloitin
sitten syksyllä kirjoittaa "Valoa ja
voimaa" kirjaa. Se piti lopettaa melko
pian. Ei sen takia, etteikö olisi tekstiä tullut. Tuli toki ja palautti mieleen
menneet työvuodet. Kun olin kirjoittanut muutaman tunnin ja palasin tähän
nykyisyteen, tuntui se vain pahalta. Ei siksi, että nykyisessä elämässä
mitään pahaa on. Pain vastoin, nyt voin toteuttaa ja tehdä mitä haluan.
Lopetin sen ja aloin kirjoittaa romaania "Pärekattotalkoot", jonka tein ensin ja sen jälkeen jatkoin kesken jäänyttä.
Nyt kesällä sadepäivinä olen tarkastanut tekstejä ja viimeistellyt taittoja.
Ovat lähdössä painoon nyt elokuun aikana. Neljäs runokokoelma "Auringon silta"
ja "Kiltti ja kipeä" siellä ovat.
Ensi talven "työt"
pitäisi aloittaa tuossa syksyllä. En vielä tiedä, mitä talvi tuo
tullessaan? Tähän mennessä tulleiden kirjojen aineistot kun ovat olleet omassa
päässä. Tulevaan joudun ensin keräämään aineistoa ulkopuolelta.
Miten onnistun – jatko riippuu siitä.
23.07.09 Krillikatos ja
kirjoittajaleiri
Edellisen viikon ja viime viikon
alkupuolen olin rakentamassa krillikatosta Kellonkartanoon. Siis kirvesmiehen
töitä pitkästä aikaa. Katos saatiin harjakorkeuteen ja aluhuopa päälle.
Fyysinen työ tekee hyvää välillä, kun saa olla ulkona ja tulee sopivasti
liikuntaa. Kirvesmiehen työ on melko kovaa tähän kirjoittamiseen
verrattuna.
Tuli mieleen, kun aikanaan rakensin ensin kesämökin ja
siihen vielä päälle omakotitalon. Silloin olin vielä nuori ja nuorena jaksaa.
Nyt en jaksaisi edes pitää kunnossa molempia. Aikaa projekteinhin meni kymmenen
vuoden ajalta kaikki vuosilomat ja viikonvaihteet.
Samassa paikassa, Kellonkartanossa, oli myös kirjoittajaleiri loppuviikolla.
Aiheena tällä kerralla oli "Ihmisenä oleminen". Varsin laaja aihe
käsiteltäväksi kahdessa päivässä. Ehdotin aihetta vuosi sitten saman leirin
palautteessa. Mitä tuo aihe tarkoittaa minulle? Se tarkoittaa, että osaisin
olla ihminen ihmiselle ja ystävä ystävälle, jota kristillinen vakaumus ohjaa
tarpeen mukaan. Kaikkia asioita ei tarvitse hengellistää ja terveen järjen
käyttökin on sallittua. Tulisiko siis ensisijaisesti olla ihminen? Jeesus
sanoi olevansa Ihmisen Poika. Tosin puhui myös Isä Jumalasta.
Leirillä ei ollut kuin kolme rohkeaa miestä pohtimassa
ihmisenä olemista parinkymmenen naisen kanssa. Ehkä aihe oli liian arka
miehille käsiteltäväksi toisten kuullen.Tuliko sitten pohdittua enemmän naisena
olemista? Ihmisiähän toki näisetkin ovat ja vielä ihmisten tekijöitä – miesten
pienellä avustuksella. Runokokoelmassani 4 "Jokainen polku" voisi
osaltaan myös kuvata ihmisenä olemista.
17.07.09 Mihin julkisuutta tarvitaan?
Tätä
kysymystä jouduin pohtimaan, kun päädyin tekemään kotisivut. Oliko halua
ja tarvetta tulla julkisuuteen? Vastaan itse itselleni tekemään kysymykseen ja
samalla toisille. Ei ollut halua, mutta tarvetta oli, joten tein mitä
tein.
On olemassa harrastuksia ja ammatteja, jotka vaativat
esille tulemisen. Kirjoittaminen on yksi sellainen. Ilman esille tuloa, tekstit
jäisivät tietokoneen kovalevyn muistiin tai muistitikkuun biteiksi. Sieltä ne
eivät voi antaa kenellekään mitään, jos niillä yleensä mitään annettavaa
on. Toisin sanoen, markkinointi on oleellinen osa tätä touhua. Jos ei
tule esille, niin miten kukaan voi tietää minkälaista tuottaa? Kun
tarjonta on web- sivuilla nähtävänä, ei kenellekään tule tarvetta ostaa
velvollisuuden takia, vaikka tuotteet ”eivät voisi vähempää kiinnostaa”.
Lehtiartikkeleissa joutuu tulemaan myös esille, jos
haluaa kertoa ja jakaa melipiteitä. Nimimerkillä tänään ei voi julkaista
ja piiloutua sen taakse. Se on aivan oikein. Näin kirjoittaja vastaa
kirjoituksistaan omalla nimellä.
Olen
elämässäni halunnut vältellä julkisuutta ja kieltäytynyt esimerkiksi kunnallis-
ja seurakuntavaalien ehdokkuudesta. Toisaalta en löytänyt omaa puoluetta
ja työni takia en olisi ehtinyt olla kokouksissa kolmastikaan. Samoin olen
kieltäytynyt yleishyödyllisiin yhteisöihin liittymistä. Tosin kymmenen vuotta
olin paikallisen ammatillisen järjestön varoja hoitamassa. Tehtävä kun ei
vaatinut aina paikkakunnalla olemista.
Halusin näin "julkisesti" tuoda esille, mihin
julkisuutta tässä harrastuksessa tarvitaan. Kaikki eivät tätä ehkä tule
ajatelleeksi ja en itsekään, ennen kuin se tuli ajankohtaiseksi.
09.07.09
"Lopeta murehtiminen ja nauti elämästä"
"Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti
elämästä." Näin kehoittaa Suomen humanisti- ja Vapaa-ajattelijain
liittojen uusi mainoskampanja helsinkiläisten bussien ja raitiovaunujen
kyljissä. Turussa ja Tampereella mainosten viesti kuuluu: "Iloitse
elämästäsi kuin se olisi ainoasi, koska se on".
Mainokseen on jätetty sana "tuskin". Tuo sana
jättää siis mahdollisuuden, jos sittenkin tai ehkäpä. Näin on aina ollut, eikä
siinä ole mitään uutta. Toiset ovat uskoneet ja toiset eivät. Toiset edelleen
uskovat ja toiset eivät.
Tuskin kotini tuhoutuu tulipalossa ja tuskin ajan autolla
metsään. Siitä huolimatta – tuskin uskaltaisin olla vakuuttamatta kumpaakaan.
Tuskin minua harmittavat maksetut vakuutusmaksut, vaikka koti ei ole tuhoutunut
ja auto ei ole mennyt metsään. Tuskin minua harmittaa, vaikka uskon
Jumalan olemassaoloon. Tuskin elämä menee murehtiessa ja siitä ei voi nauttia,
jos vaikka Jumala olisi olemassa. Tuskin uskon elämäni päättyvän tämän
maallisen elämän jälkeen.
Jatko-osa, "nauti elämästä". Mikä estää
nauttimasta elämästäni? Tuskin ainakaan se, että yritän edes elää Jumalan
käskyjen mukaisesti, vaikka en ole siinä välttämättä onnistunut. Suurimmat
murheet ja esteet elämästä nauttimiselle ovat tulleet lähinnä siitä, että
kaikki eivät ole eläneet ja toimineet noiden käskyjen mukaisesti.
"Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi, koska se
on." Toisin sanoen – elä kuin viimeistä päivää. Väliäkö sillä, miten
elän ja mitä teen. Tuskin se muille ja läheisilleni kuuluu?
Ateistina saattaa olla helppo elää. Ei ole kuin yksi pieni
huoli ja se on tuo "tuskin" sana.
Voit lukea lisää lehtiartikkeleistani Kalevassa; "Todellisuus voi perustua
uskoon ja järkeen" ja "Luotu todistaa
luomisteorian".
02.07.09 "Liian aikaisin"
"Eihän Spede voi
kuolla", sanoi Vesa Matti Loiri pitkäaikaisen ystävänsä kuoleman jälkeen.
Kaikki voivat, vaikka kuinka kuuluisia olisivat. Elämä on lopulta melko
hengenvaarallista – kaikille.
Sitä se oli myös popin
kuninkaalle Michael Jacksonille, joka kuoli 50 vuotiaana. Kansainvälinen
uutiskana BBC News välitti koko aamun suoraa uutisvirtaa tapahtumista Los
Angelesissa. Muu uutistarjonta jäi sivuun siltä aamulta. Ei jäänyt
aikaa uutisoida Iranin tapahtumista, jossa ihmisiä pahoinpidellään,
pidätetään ja tapetaan.
Yli 700 miljoonan levyn myyntiin
yltänyt miljonääri eli elämätöntä lapsuutta koko elämän. Rakennutti muun
muassa oman huvipuiston. Kun Arto Nyber kysyi plastiikkakirurgi Nyrströmiltä,
että mitä tulee mieleen sanasta Michael Jakson, sanoi hän välittömästi,
"että liian paljon leikelty". Leikelty nimenomaan kasvoja.
Nelivuotiaana alkanut ura ei ole voinut olla jättämättä jälkeä sinänsä
lahjakkaaseen laulajaan. Sen ikäisen kuuluisi olla leikkimässä toisten lasten
kanssa, eikä levystudiolla tekemässä viihdettä.
Viisikymmenluvulla James Dean -
24 v, kuusikymmenluvulla Marilyn Monroe - 36 v, seitsemänkymmenluvulla Elvis
Bresley - 42 v, kahdeksankymmenluvulla Rauli Somerjoki - 39 v,
yhdeksänkymmenluvulla prinsessa Diana - 36 v, Jamppa Tuominen - 49 v, Irvin
Goodman - 47 v ja Juha Vainio - 52 v. Tällä vuosikymmenellä 56 vuotiaana
kuolleet Kirka ja Juice eivät ehtineet myöskään nauttia eläkepäivistä.
Näyttelijä James Dean kuoli
auto-onnettomuudessa kolmannen, yhden maailman kuuluisimmista, elokuvan
"Jättiläinen" kuvausten jälkeen. Sitä ennen ehti olla vain
kahdessa elokuvassa, "Nuori kapinallinen" ja "Eedenistä
itään". Kaikista hän sai Ocarin, joista viimeinen kuoleman jälkeen.
Näyttelijä Marilyn Monroe kuoli
lääkkeiden yliannostukseen. Prisessa Diana kuoli auto-onnettomuudessa Pariisin
ohitustiellä paetessaan paparazzeja
Edellä luetellut kuolivat kaikki "liian aikaisin". Jatkuva
julkisuudessa olo, itsensä likoon saattaminen viihteen tuottamisessa ja elämä
ilman yksityisyyttä, laittaa fyysisen ja psyykkisen kestävyyden koetukselle.
Kaikki eivät ole sitä kestäneet.
"Elämätön
elämä." Tämä on yleisin vastaus, kun kuolevalta kysytään, että mikä
harmittaa ja minkä tekisi toisin. Mitä tuosta tulisi ottaa opiksi? Elää, tai
antaa ainakin toisten elää, jos itse ei uskalla sitä tehdä.
25.06.09 Neljässä perhejuhlassa
Onneksi kesä tuli lopulta myös tänne
Ouluun. On sitä odotettu. Hyvä näin ja nyt täytyy nauttia kesästä. Miten
kirjoittaja viettää lomaa? Ei kirjoita, mutta, mutta - lukee. Onko se
kirjoittamisen vastakohta? Olkootpa mitä tahansa, lukeminen kannattaa aina,
sanoi kirjailija Donner tv- mainoksessa. Lomalla kannataa lukea jotakin
kevyttä ja hauskaa. Kurjasta ja ankarasta katolisesta lapsuudesta Irlannissa
kertova Frank McCourtiin kirja "Seitsemännen portaan enkeli" sattui
nyt käteeni. Tällaisestakin aiheesta saa hauskan, kun asioita
käsittelee satiirisesti ja pystyy nauramaan kohtalolleen.
Nyt kesäkuussa olen saanut ollut kahdessa perhejuhlassa. Ensin olivat
hautajaiset ja sitten ristiäiset. Viime kesänä olivat vastaavasti kahdet häät,
eli avioliittoon vihkimiset. Siis neljässä perhejuhlassa vuoden sisällä.
Elämän alkuun, elämän loppuun ja perheen perustamiseen liittyviä juhlia.
Aihetta juhliin enempää tuskin voisi olla.
Sain tiedon erään tuttavan kuolemasta aikaisemmin ja samalla
toiveen, että voisinko tulla hautajaisiin. Oliko kutsuja edesmennyt vai
läheiset, en tiedä. Joka tapauksessa vain kourallinen saattajia oli paikalla.
Läheisiä ei ollut kovin monta, kun ei ollut omia lapsia. Muutama uskollinen
työkaveri ja lapsuuden ystävä. Missä sitten olivat uskonveljet ja sisaret?
Ehkä oli muita kiireitä tai olivat viemässä sanomaa kristillisestä
lähimmäisen rakkaudesta ja anteeksiantamisesta. Aikaa ei siten riittänyt kanssasirasta
saattamaan. Vuodeosastolla edesmennyt ehti virua noin vuoden ajan. Vierailu
siellä ei ole helpoimpia asioita oman rajallisuutemme takia, vaikka usko olisi
kuinka vahva. Jeesus kuitenkin mustuttaa meille: "Minä oli sairas ja te
ette..."
Pojan tyttäreni Matildan
ristiäisiä vietettiin seuraavana päivänä. Vaikka hän asuu Sveitsissä, kuuluu
hän muualla asuvana äidin mukaan Oulun seurakuntayhtymään ja otettiin
siten seurakunnan ja samalla maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon jäseneksi.
Kastekaavaan oli tullut kivalta tuntuva lisäys – vuorovaikutteisuus.
Kysyttiin vanhemmilta ja kummeilta, että tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa
huolehtia siitä, että Matilda saa kristillisen kasvatuksen ja että hänet
kastetaan kristilliseen uskoon? Vastasivat myöteisesti, joten täytyy joskus
kysyä moisten lupausten perään.
Viime kesänä olivat kahdet häät.
Ensin tyttäreni Mariannan häät toukokuussa Helsingissä ja poikani Matin
häät heinäkuussa Oulussa.
Matilda lähti aikaisin sunnuntaiaamuna takaisin kotiin. Lentoasemalla oli
totisen näköistä porukkaa lähtöselvityksessä. Juhannus oli ollut kylmä ja
joillakin saattoii olla vielä krapula juhlinnan jäljiltä. Matilda oli hyvällä
tuulella, kun oli juuri herännyt ja vatsa täynnä lämmintä ruokaa. Yritti saada
porukkaa iloisemmaksi hymyilemällä ja sanomalla: "Tät, tät, tätät,
tätät-tää." Tarkoittaa vauvojen kielellä: "Hyvää huommenta. Kyllä se
vielä iloksi muuttuu, kun ilmat tästä lämpenevät."
Joku vierasmaalainen hymyili takaisin. Ehkä ymmärsi paremmin tuota
vauvakieltä.
19.06.09
Juhannusaatto
Tänään
on juhannuksen aatto. Todellisuudessa se on vasta ensi tiistaina ja oikea
juhannus eli Johannes Kastajan päivä keskiviikkona. Ensi viikoksi on luvannut
myös oikeaa juhannussäätä. Haluaako Luoja näin osoittaa meille, että älkää
siirtäkö näitä päiviä lähimpään viikonloppuun. Kalenterin mukaan lauantai on
merkitty Suomen lipun päiväksi. Vietetämme sitten Suomen lipun päivänää, vaikka
lunta sataisi. Luontoon ja mökille on päästävä.
Mökille hyvinkin! Siellä on
tullut vietettyä monta monta juhannusta. Kerran seisemänkymmenluvulla oli
aattona niin kylmä, että täytyi mökillä maalata aittaa kinttaat kädessä.
Luntakin satoi mustaakseni maan valkoiseksi. Onneksi se suli pois melko
pian. Siitä tuli sitten sanonta, että jos juhannuksena ei ole lunta maassa,
niin ei ole katollakaan. Katolta suli nimittäin ensimmäisenä.
Parikymmentä vuotta olin
todellakin mokki-ihminen. Nyt sitten olen vain ihminen. Minusta,
ihmisestä, ei enää saa mökki-ihmistä. Työelämä on jäänyt taakse ennen aikojaan
ja harrastuksena on tämä kirjoittaminen. Onneksi on ja se on melko yksinäistä
puuhaa. Kun olen melkien aina yksin kotona, niin mitä siitä tulisi, jos vielä
yksin metsään menisin. Metsäläinenhän minusta tulisi ja mökkihöperö, vaikka
välillä tunnen itseni jo melko höperöksi. Kirjoitella tässä nyt
kaikenlaista höpinää. Niinpä pyrin lähtemään täältä kotoa mieluummin ihmisten
ilmoille. Sosiaalinen kanssakäyminen nykyisessä elämäntilanteessani on tärkeää,
kun pidän itseäni sosiaalisena tyyppinä. En tiedä, minä muut pitävät, mutta
sillä ei nyt niin väliä ole.
Vähän hävettää nuo aikaisemmat blogitekstit, kun tuntuu, että itseäkö tuli vain
kehuttua. Ajattelin kuitenkin, että oli hyvä vähän valottaa myös taustojani.
Nyt sitten aion lopettaa kehumisen ja kertoa vain tosiasioita. Tosiasioita
ne toisaalta olivat nuo taustojenkin valottaminen. Kerrotaan nyt lisää
tosiasioita. Ensimmäiset tilauksetkin ehtivät jo tulla ja vielä Oulun kaupunkin
kirjastolta. Se on näin omakustantajalle merkittävä avaus. Kirjoittajalle ja
kenelle tahansa tekijälle on tärkeä, minkälaisen vastaanoton tekeleet saavat.
Paljon tärkeämpi, kuin taloudelliset seikat.
Jos taloudelliset seikat
olisivat tärkeimpiä, niin minun kannattaisi tehdä kaikkea muuta, vaikka
energia-alan konsulttihommia. Mutta, kun niitä on tullut tehtyä yli
kolmekymmentä vuotta, niin se riittää. Elämässä on kiva löytää uusia
ulottuvuuksia ja todeta, ettei kaikki suinkaan ole mitattavissa rahassa ja
tavarassa. Uusi ulottovuus on myös papan rooli, joka on tullut minulle
myönteisenä yllätyksenä. Toivottavasti toisetkin papat ja myös mummot voisivat
kokea samoin. Matilda lähtee sunnuntaina Sveitsiin ja papalla tulee ikävä.
12.06.09
Taustaa kirjoittamiselle
Tänään
ovat nämä sivut olleet viiikon nähtävinä. Kiitos kaikille, jotka olette
palautteita antaneet. Otan vastaan niitä mielelläni. Ei
tästä "kesäloman vietosta" näytä tulevan mitään. Pitäisi lähteä
kauas johonkin, jossa ei ole tietokoneitä. Kotona ei malta näköjään olla
irti ollenkaan. Onneksi Matilda on yöpynyt pari yötä luonani ja tuli
myös eilen illalla. Oli väsynyt lomalla olosta ja väsyi lisää, kun pidimme
vielä hauskaa, eli nauroimme toisillemme vuoron perään.
Vähän lähihistoriaa. Syksyllä
2006 satuin vain uteliaisuuttani seuraamaan television runoraatia. Jostakin
syystä jäin ohjelmaan koukkuun. Varsinkin runoammattilaisten antamat
tulkinnat ja arvostelut olivat mielenkiintoisia. Runot ovat monipuolista
viestintää, jos tuota määritelmää voi käyttää. Runosta ei yleenä ole yhtä ja
oikeaa tulkintaa. Kaikki tulkinnat ovat oikeita – eli miten sanoma kutakin
lukijaa puhuttelee hänen siinä elämäntilanteessa.
Niinpä samana syksynä aloin
kokeilemaan myös ajatusteni esittämistä runojen muodossa. Niitä alkoi sitten
tulla päivittäin. Ensimmäisen vuoden aikana noin sata ja nyt kevääseen
2009 mennessa noin pari sataa. Kuten aikaisemmin mainitsin, viime kesänä
tein siihen mennessä tulleista nuo kolme kokoelmaa. Kokoelmien tekeminen on
vaativa tehtävä, että siitä tulisi vähänkään johdonmukainen. Kirjasivulla voit
nähdä, minkälaiseen jaotteluun päädyin.
Ensimmäisen kirjani "Valoa
ja varjoja" olen kirjoittanut jo viisi vuotta siten. Edellisenä talvena
sain tehdyksi "Valoa ja voimaa" käsikirjoituksen. Viime talvena
sitten "Pärekattotalkoot" ja "Kiltti ja kipeä" käsikirjoitukset.
Myös neljännen runokokoelman "Auringon silta" runot ovat tulleet
viime talvena. Ne ovat nyt taitettuna kirjasivuiksi ja syyspuoleen laitan niitä
painettavaksi.
Miksi yleensä aloin kirjoittaa? Ehkä taustalla on lähimenneisyys,
jossa olen tehnyt elämäntyöni suunnittelijana. Suunnittelutyössä tuotetaan koko
ajan jotakin ja vaatii siten luovuutta. Kun se sitten kolmenkymmenen vuoden
jälkeen loppui, jäi siinä melko tyhjän päälle. Kirjoittaminen vaatii myös
luovuutta, joten koin sen omakseni. Ilman kirjoittamista, olisin –
sanoisinko hukassa.
Mitä varten nuo lehtiartikkelit
sitten ovat? Sitä varten, kun on tullut kirjoitettua. Kirjoitettua on
tullut sitä varten, kun on jotakin kirjoitettavaa. Jotakin kirjoitettavaa tästä
maailman menosta. Olen aina halunnut seurata aikaa ja ajankohtaisia tapahtumia.
Nyt, kun siihen on enemmän aikaa, menee joka aamu noin pari tuntia median
parissa. Joskus artikkeleita kysellään ja olen sitten
lähettänyt sähköpostilla. Ajattelin laittaa sivuilleni, niin ei tarvitse
lähetellä ja kukin halutessaan voi lukea sieltä.
Herään yleensä niin aikaisin,
etteivät aamuteeveen ohjelmat ole alkaneet. Niinpä katson ensin BBC Newsin
uutistarjonnan, jonka jälkeen katson Suomen molempien kanavien uutiset. Jos ei
ole kiinnostavia keskusteluaiheita, suljen telkkarin, aukaisen radion.
Kalevan käyn hakemassa jossakin välissä, jonka jokaisen otsikon käyn läpi ja
kiinnostavat luen kokonaan. Kun sitten käynnistän tietokoneen, käyn läpi
Googlen uutisotsikot ja jos on jotakin kiinostavaa, kopioin Outlookin
sivulle.
Kun sivuille on kertynyt
johonkin aiheeseen riittävästi aineistoa, teen niistä artikkelin. Toki haen
netistä vielä aiheeseen liittyvää lisätietoa ja varmistan vielä niiden
paikkansa pitävyyden. Vaikka ne ovat lehdessä lukijain mielipidesivulla, en
yleensä artikkeleissä sano - minun mielestä, vaikka noista energia-aiheista
pitkän kokemukseni perusteella jotakin mieltä voisin olla. Artikkeleissa laitan
ensin asiat ja nimenomaan faktat järjestykseen ja lopussa teen yhteenvedon.
Lukijat saavat olla sitten mitä haluavat.
05.06.09
Kotisivut avattu
Tervetuloa
tutustumaan sivuilleni. Tavoitteena oli tehdä yksinkertaiset ja selkeät.
Palautetta sivuista ja luonnollisesti kirjoista voit antaa. Päädyin
toistaiseksi e-maililla tilaamiseen. Kaupalliset myyntisivut ovat
harrastelijalle liian kalliit ylläpitää. Näin on mahdollista pitää kirjojen
hinnat kohtuullisina. Painatus pieninä sarjoina maksaa enemmän – myynnissä
olevien ensimmäisten 20 kpl osalta 16,10...17,14 €. Lisäpainatukset ovat
toki edullisempia.
Palkkaa harrastuksesta tuskin tulen saamaan. Kuluja sen
sijaan on tullut meko paljon. Joku on kuulemma sanonutkin, että mikä harrastus
se sellainen on, joka ei maksa mitään. Palautteista saamani mielihyvä
riittää, jos on jollekin voinut jotakin teksteillä antaa.
Viime vuoden aikana sain
tehtyä valmiiksi neljä ensimmäsitä kirjaa. Kesä meni runkokoelmia tehdessä ja
taitto-ohjelmalla kirjoja suunnitellessa. Loppupuoden aikana lähetin kirjat painettavaksi
netin välityksellä. Todellisuudessa kirjat tänään tulostetaan laadukkaalla
kirjatulostimella. Seuraavat neljä kirjaa ovat tarkistusta vaille valmiit
lähetettäväksi painotaloon. Alustavia tietoja on kirjaesittelysivulla.
Huhtikuussa olin pari viikkoa poikani perheen tykönä Sveitsissä Genevessä ja
Ransakan puolella Chamonixissa. Aika kului nopeasti viiden kuukauden ikäisen
Matildan kanssa pelleillessä ja temppuja tehdessä. Olen tehnyt näitä web-
sivuja nyt noin kuukauden. Nyt täytyy pitää "kesälomaa", jota odotan
kuin joskus hulluimpina työvuosinani. Harrastustahan tämä vain on. Tosin
sellaista, ettei aika tahdo riittää – harrastaa.
Hyvää ja virkistävää kesää!