04.11.2016 Pyhäinpäivän vai halloweenin viettoa?

15.05.2016 Kirjaesittely: "Isän ja äidin tarina, Petsamosta Kylmälänkylään"

"Isän ja äidin tarina" on Aarne Oikarinen melkein neljäsataa sivua käsittävä kovakantinen sidottu elämänkertanovelli kirjoittajan isästä ja äidistä. Lisäksi teoksessa kerrotaan heille merkittävistä läheisistä, sukulaisista, ystävistä ja useista kylmälänkyläläisistä.

Alaotsikosta voi päätellä, että tarina alkaa Petsamosta ennen talvisotaa ja päättyy seitsemänkymmen- luvun Muhoksen Kylmälänkylään. Kirjan punaisena lankana läpi koko teoksen on isän ja äidin eri aikoihin liittyvät ihmiset, asiat ja tapahtumat.

Tapahtumat eivät siis rajoitu yksin heihin, vaan laaja sukulaisten ja tuttavien piiri on päässyt mukaan kirjan sivuille. Myös yhteiseksi ja koko perheen kotipaikaksi muodostunut Kylmälänkylä on saanut paljon huomiota kirjassa. Eikä aiheetta! Jokaiselle meille on merkittävä ja tärkeä se lähiyhteisö, johon olemme kotimme perustaneet ja jossa jälkikasvu on lapsuuden viettänyt. Ja, näissä ympyröissä on yleensä myös sattunut ja tapahtunut.

Kirjan tapahtumat alkavat kolmekymmenluvun- lopulta. Tästä johtuen kyseessä on myös lähihistoriaa käsittelevä teos, läheisten, sukulaisten ja tuttavien kokemana. Kirjan yksi monista kiinnostavuutta lisäävistä seikoista on juuri tässä. Historiankirjoista ja historiallisista romaaneista olemme saaneet lukea valtakunnallisesti merkittävistä maamme tapahtumista. Tämä kirja kertoo tapahtumat "ruohonjuuritasolta", miten ne käytännössä ovat omat vanhemmat ja sukulaiset kokeneet. Tilanteet tulevat vielä vuosikymmenien takaa niin lähelle, että lukija voi tuntea ne kehossaan, vähintään kostuneina silminä.

Pääosin teos käsittelee kirjoittajan isää ja äitiä. Yhteinen taival alkaa sotia edeltäneeltä ajalta Suomelle kuuluneen Petsamon voimalaitostyömaalta. Isä oli siellä töissä ja äidin sinne vei oma täti. Kauan ei yhteistä aikaa ehditty viettää, kun sota vei isän Lapin puolustustehtäviin. Talvisota loppui kuitenkin melko lyhyeen, mutta toinen oli vielä edessä. Yhteensä aseen kanssa kulkemiseen isällä meni viisi vuotta.

Lopulta päästiin jatkamaan sodan keskeyttäneen yhteisen kodin rakentamista äidin veljen kanssa jaetun kotitilan maille Kylmälänkylään. Tästä alkaa sodanjälkeisen Suomen perin tyypillinen tarina jälleenrakentamisineen. Vastaavia tapauksia ja asioita oli silloin maassamme satoja tuhansia. Peltoja raivattiin, taloja ja navetoita rakennettiin ja meitä suurten ikäluokkien lapsia syntyi.

Kotitilaksi muodostui sodanjälkeisen Pohjois-Suomen yleisin tilarakenne, karjatila. Käytännössä se tarkoitti kolmesta-viidestä kymmeneen lehmää, lampaita ja yleensä joulukinkuksi kasvatettu possu. Peltoa oli kymmenen ja kahdenkymmenen hehtaarin välillä, joka riitti tuottamaan rehut lehmille ja vielä viljan leipää varten.

Mutta, kun  kyseessä olivat suuret perheet, eivät tilojen tulot yksin riittäneet elämiseen. Näin myös isä käsistään monitaitoisena kirvesmiehenä, muurarina ja metsurina hankki lisätuloja kodin ulkopuolelta. Sodan jälkeen töitä tekevälle riitti. Tämä tarkoitti usein, että äidin oli selviydyttävä yksin navetta- ynnä muista töistä siihen saakka, kun vanhemmat lapset tulivat mukaan työtaakan jakoon. Siitä, millaisia töitä kullekin perheenjäsenelle riitti, aina pienimmästä suurimpaan, en ala kertomaan muuta kuin että niitä riitti. Kaikki kun tehtiin kirjaimellisesti käsin. Juoksevaa vettä ei ollut muutoin, jos talvella ei juossut vesikelkan kanssa Muhosjoelta navetalle.

Mikä lukemisen jälkeen jäi päällimmäiseksi kokemukseksi tai tuntemukseksi? Molempia kirja on täynnä. Jos yhden otan esille. Se ei ole mikään yksittäinen tapahtuma, vaan elämänasenne yleensä. Miten siihen suhtauduttiin ja miten siitä osattiin myös iloita? Vaikka elämä ei ollut aina helppoa, niin se tyytyväisyys ja kiitollisuus pieniinkin asioihin laittaa tämän ajan hyväosaisen hiljaiseksi.  Ilonaiheista yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Lapset ja heihin satsaaminen on ollut isän ja äidin "se ykkösjuttu".

Isän sain itsekin tuntea, naapureita kun oltiin. Hänellä oli usein niin sanottu pilke silmäkulmassa ja kuulijalla saattoi joskus olla vastuu häntä kuunnellessa. Tuo pilke kuitenkin sammui äidin kuolemaan kymmenen vuotta ennen omaa poismenoa. Sen jälkeen sitä ei enää nähty. Tämä kertoo parhaiten, minkälainen oli isän ja äidin välinen rakkaus. Mallia tämän ajan ihmisille, joiden joka toinen avioliitto ei päätty kuolemaan, vaan eroon.

Meille sodanjälkeiselle sukupolvelle kirja tuo mieliin nostalgisia muistoja. Jälkikasvuillemme kirjassa riittää ihmeteltävää ja ehkä myös ymmärrystä siitä, millaisia meistä tuon ajan kasvateista on tullut.

Lisätietoja ja mahdolliset tilaukset kirjoittajalta, Aarne Oikariselta.
Puh. 045-8090110
Email. aarne.oikarinen@gmail.com

26.01.2016  "Reporadiosta" Digitan myyntiin

Verkkouutisten artikkeli, "Oikeistopoliitikon pilkkaaminen oli kansanhuvia – Ylen ex-toimittaja tunnustaa manipuloineensa ääninauhaa", laittoi kertaamaan lähihistoriaa.
      Kaksi nimeltä mainitsematonta YLE:n toimittajaa, joista toinen kertoo heidän olleen G C Ehrnroothin vaalitapaamisessa Ekbergin kahvilassa. Kun jälkeen editoimme kasaan raportin, nopeutimme hänen puhettaan niin, että ääni nousi pari oktaavia korkeammalle. Sen seurauksena ääni kuulosti siltä, kuin hän olisi vihainen, säksättävä oravanpoikanen.YLE:n toimittajien tehtäväksi oli annettu Ehnroothin näyttäminen televisiolähetyksessä mahdollisimman huonossa valossa.
      Edellä kerrottu väistämättä laittaa pohtimaan YLE:n tarpeellisuutta sen ”riippumattomuudella”. Ja, toisaalta sitä, että onko YLE koko olemassaolonsa ajan ollut mitään muuta kuin vasemmiston verorahoitteinen tiedotuskanava?

Kerrataanpa lähihistoriaa:

60- luvulla puhuttiin yleisesti "Reporadiosta". Nimi tulee silloisen komunisti-pääjohtaja Eino S Revon mukaan. Seuraajiksi valittiin aina vasemmisto-sosialidemokraatteja; Raatikainen, Kiuru, Paasilinna, Wessberg ja Jungner.

- Repo hyllytettiin liian punaisten vappuohjelmien vuoksi ja radio- ja tv toimittajien liitto tuki Repoa lakolla. Revon aika oli punaisten toimittajien valta-aikaa ja se näkyi ohjemissa.
- Raatikainen sai lähteä, kun Sorsa kimpaantui hänelle. Raatikainen vinoili Sorsalle, että "näin tekee osuuskauppaväki". Sorsa oli ollut kustannustoimittajana kustannus oy Tammessa.
- Sorsa suivaantui myös Raatikaisen seuraajaan Kiuruun ja Kiuru lensi nopeasti ulos kuin leppäkeihäs.
- Paasilinna sai olla vain yhden kauden.
- Wessberg taas ei kaatunut politiikaan.
- Oliko Jungner jo jäänne poliittisten virkojen ajoilta ja aika oli ammattijohtajien?

Kunnes – lopulta, vuonna 2010 Yleisradion hallitus on valitsi "oikean ammattijohtajan" YLE:n toimitusjohtajaksi – Nokian verkkoyhtiön johtajan Lauri Kivisen. Kivinen toimi Nokia Siemens Networksin (NSN) yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta vastaavana johtajana. Viittä kieltä puhuvalla miehellä on pitkä tausta Nokian kansainvälisissä tehtävissä, muun muassa lobbarina Brysselissä.

Tulee väistämättä mieleen, että kuinka paljon vahinkoa valtakunnalle on ajansaatossa ehtinyt tulla poliittisista virkanimityksistä. Ja, tämä koskee kaikkia puolueita! Valtionyhtiöiden poliittiset hallintoneuvostot ovat oma lukunsa jo yksin siinä mielessä, että mitä suurin osa tajusi yleensä koko yritysmaailmasta. Kokouspalkkiot eivät olleet niiden suurin kuluerä.

Eniten vasemmalle kallellaan oleva ohjelma aikanaan taisi olla "Ajankohtainen kakkonen". No, onneksi se lopetettiin. Vuoden alusta "tilalle" tuli Tampereen Työväen Teatterista lähetettävä "Perjantai". Kaksi ensimmäistä lähetystä näyttivät, että taitaa olla tuon "kakkosen" seuraaja?

Mutta, on kohtuulllista tasapuolisuuden nimissä mainita tässä yhteydessä Digitan myynti:

YLE:n lähetysverkkoyhtiö Digita oli ennen Yleisradion omaisuutta. Nyt Digita on ulkomaisessa, yksityisessä omistuksessa, jolla on hallussaan televisio- ja radiolähetysten monopoli Suomessa. Tämä tarkoittaa, että Yleisradio ja kaupalliset mediatalot joutuvat maksamaan sille vuosittain 80–90 miljoonaa euroa. Digita on yhtiö, jonka voitto liikevaihdosta on 40 prosentin luokkaa. Siis oikea rahasampo omistajalleen, australialaiselle pääomarahastolle. Osa sen voitoista siirtyy Luxemburgin veroparatiisiin, ja Suomeen se maksaa melko vähän veroja.

Tämän takana olivat hallintoneuvoston kokoomuslaiset, joista jotkut olisivat myyneet vaikka koko yhtiön. Vasemmiston edustajat hallintoneuvostossa vastustivat kauppaa! Toisten mielestä ei ollut varaa siirtyä digiaikaan ja toiset olisivat nostaneet lupamaksuja.